Marjasato talteen
Syksyn punainen puolukkasato on kypsynyt mäntykankaiden suojissa ja valmis poimittavaksi.
Puolukka on ainavihanta varpukasvi ja marjoo varsin satoisasti. Se viihtyy kuivilla kankailla variksenmarjan, mustikan ja kanervan seurana. Punaisena hehkuvat mättäät suorastaan houkuttelevat marjastajia koreineen metsiin!
Puolukka on tärkein kaupallinen marjamme ja sitä poimitaan vuosittain noin sata miljoonaa kiloa. Kuitenkin vain 5–10 prosenttia marjasadosta päätyy talteen.
Puolukka on jokaisen säilöjän unelma, koska sen sisältämä luontainen bentsoehappo riittää varastoimaan marjan jopa raakana survoksena viileässä tilassa. Aikoinaan säilöttiin kokonaisia omenoita puolukkasurvoksen sekaan. Menetelmä on yhä käyttökelpoinen.
Lääketieteellisesti puolukkaa alettiin tutkia 1800-luvun lopulla. Sen on todettu edistävän etenkin virtsatietulehdusten paranemista juuri happamuutensa ansiosta. Puolukan C-vitamiinipitoisuus ei ole kovin suuri, vain noin 7 milligrammaa 100 grammassa, mutta marja sisältää runsaasti kuitua ja edesauttaa näin muun muassa vatsan toimintaa.
Puolukalla on todettu olevan myönteisiä vaikutuksia myös sydän- ja verisuonitautien sekä syövän ehkäisyssä.
Puolukka on monipuolinen marja, jota voi käyttää sellaisenaan ruokien lisukkeena. Siitä voi valmistaa herkullisia jälkiruokia, kuten puuroja, rahkoja tai juomia.
Marjaretki syksyiseen metsään jo sinänsä kohentaa kuntoa ja virkistää mieltä, sillä noin puolen tunnin oleskelu luonnossa laskee verenpainetta ja pulssia sekä lievittää stressin oireita.
SARI KANTINKOSKI
Kirjoittaja opiskelee luonto-
kartoittajaksi. Hän kertoo ajan-
kohtaisista luontoasioista tällä palstalla noin kahden viikon välein.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
