Vastuullinen koneyrittäminen toi Einari Vidgrén Säätiön palkinnon Koneteko Pitkäselle
Säätiön useille palkituille jakama summa oli kaikkineen 167800 euroa.Einari Vidgrén Säätiön jakaman Einarin Palkinnon sai tänä vuonna Koneteko Pitkäsen Kalle ja Hanna Pitkänen. Säätiö palkinnot metsäalan osaajille jaettiin tänä vuonna jo 17. kerran ja palkintosumma oli kokonaisuudessaan 167800 euroa.
”Saimme hakemuksia varsin runsaasti, joten valinta oli haastava. Valintakriteerinä oli metsäalalla tehty toiminta, jossa painotettiin sukupolvilta toisille siirtyvää vastuullista toimintaa ja kestävän kehityksen mukaista työtä”, kertoo Einari Vidgrén Säätiön puheenjohtaja Juha Vidgrén.
Vidgrénin mukaan Koneteko Pitkänen on ollut eturintamassa oman toimintansa hiilijalanjäljen laskennassa. Pitkäsen henkilöstö on halunnut ymmärtää sekä oppia, mistä yrityksen suurimmat ympäristövaikutukset muodostuvat.
Koneteko Pitkäsessä on lisäksi tehty aikoinaan onnistunut sukupolvenvaihdos, ja kannattavuutta haettu aliurakoinnilla Saksan savotoilta.
Einarin Palkinnon lisäksi säätiö jakoi tunnustuksia neljässä eri kategoriassa: elämäntyöpalkinto, tunnustuspalkinnot, kuljettajapalkinnot ja opiskelijastipendit.
Elämäntyöpalkinnot osoitettiin Esa Mikkoselle ja Tuomas Ramlinille.
”Esa Mikkonen on kuin tervaskanto. Hän on työskennellyt koko uransa ja ikänsä metsäkoneiden parissa. Mikkosen ansioita ovat 1980-luvulta alkanut koneyrittäjyys sekä perustajajäsenyys Kainuun koneyrittäjien osalta”, perustelee Vidgrén.
”Tuomas Ramlinille on aina ollut kunnia-asia, että työt tehdään ajallaan ja korkealaatuisesti. Konepalvelu Ramlin on oivallinen esimerkki siitä, kuinka pienikin yritys voi pärjätä kannattavasti, kun ymmärtää yrittämisen lainalaisuudet”, kuvailee Vidgrén.
Einarin Kuljettajapalkinnon sai tänä vuonna 54 ansioitunutta metsäkoneenkuljettajaa. Palkinnon perusteena on hyvä asenne ja taito palvella asiakkaita.
Säätiö palkitsi myös 35 koulussa menestynyttä metsäalan opiskelijaa.
Lue myös:
Koneteko Pitkänen selvitti hiilijalanjälkensä ensimmäisen koneyrityksenä
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat




