Ministeri Matti Vanhanen odottaa vielä sahainvestointeja Pohjois-Suomeen Kemin biotuotetehtaan lisäksi: "Kasvavat hakkuut tuovat myös lisää tukkia markkinoille"
Metsä Groupin mukaan ensisijainen vaihtoehto on toimittaa kasvava tukkimäärä jo toiminnassa oleville nykyisille sahoille.
Kemin uusi biotuotetehdas tarvitsee puuta 4,5 miljoonaa kuutiometriä enemmän kuin nykyinen sellutehdas. Kuitupuun hankinnan mukana tulee lisää tukkia noin miljoona kuutiometriä. Kuva: Kari LindholmValtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) uskoo, että Metsä Groupin biotuotetehtaan lisäksi Pohjois-Suomeen on tulossa vielä investointeja sahateollisuuteen.
"Kasvavat hakkuut tuovat myös lisää tukkia markkinoille ja odotan, että muualla Pohjois-Suomessa kuullaan vielä sahainvestoinneista tämän päälle", Vanhanen kirjoittaa facebook-sivullaan.
Vanhanen riemuitsee, että "polttoainetta tulee lisää lämpövoimaloille".
Hän jakaa kehuja sekä Metsä Groupille että keskustalle.
"Kotimaisella yrityksellä on sydän kotimaassa – ei oikealla eikä vasemmalla, vaan siellä missä sen pitääkin olla."
"Keskustan kannatti hallitusneuvotteluissa pitää kiinni siitä, että metsien kasvua saa jatkossakin hyödyntää."
Kemin uusi biotuotetehdas tarvitsee puuta 4,5 miljoonaa kuutiometriä enemmän kuin nykyinen sellutehdas. Kuitupuun hankinnan mukana tulee lisää tukkia noin miljoona kuutiometriä.
Metsä Groupin liiketoimintajohtajan Juha Mäntylän mukaan kasvava tukkimäärä on tarkoitus sijoittaa jo toiminnassa oleville suomalaisille sahoille.
Hän muistuttaa, että pohjoisimmilta harvennushakkuilta ei paljon kerry tukkia.
"Tukki tulee valtaosin Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueilta. Siellä ja sieltä etelään päin on kyllä sahateollisuutta ihan hyvin. Kuten myös Kuusamossa ja Kemijärvellä", Mäntylä näkee sopivia tukin käyttäjiä.
Kemijärvellä toimii Keitele Group ja Kuusamossa Pölkky.
Metsä Groupin pohjoisin saha on Merikarvialla ja uutta suursahaa rakennetaan Raumalle.
"Onhan vaihtoehtona, että laitetaan tukit satamasta alukseen ja ajetaan ne Raumalle tai Merikarvialle", Mäntylä luettelee vaihtoehtoja.
Metsä Groupin mahdollista sahainvestointia pohjoiseen Mäntylä ei kommentoi muuten kuin toteamalla, että "meillä on tietysti kaikki vaihtoehdot aina auki".
"Ensisijainen vaihtoehto on, että tukit sijoitetaan nykyisille sahoille."
Mäntylän mukaan isossa kuvassa kuitupuuvirrat siirtyvät pohjoiseen ja tukkivirrat etelään, kun Kemin biotuotetehdas ja Rauman suursaha käynnistyvät.
Lue myös:
"Puuta kyllä riittää Lapissa" – pohjoisen mhy:t iloitsevat Metsä Groupin jätti-investoinnista Kemiin
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

