Metsä

Honkarakenteen ympärille kasvoi monipuolinen metsäalan klusteri Karstulassa

Puulaakson teollisuusalueella Karstulassa toimii 20 yritystä, joissa on yhteensä 150 työpaikkaa.
Petteri Kivimäki
Karstulanseutu Oy:n toimitusjohtaja Ari Piesala, Valwood Oy:n yrittäjä Kimmo Valkeinen sekä tuotantojohtaja Juha-Matti Hanhikoski Honkarakenne Oy:stä odottavat uusia yrityksiä saapuvaksi Puulaakson teollisuusalueelle, jota paraikaa laajennetaan.

1970-luvun alussa Karstulaan perustettu hirsitalovalmistaja Honkarakenne listautui pörssiin vuonna 1988.

”Listautumisesta alkoi järjestelmällinen yrityksen kasvattaminen. Tässä yhteydessä huomattiin, että Honkarakenteen varaan rakentuvalle metsätalouden klusterille on tarvetta”, Kehittämisyhtiö Karstulanseutu Oy:n toimitusjohtaja Ari Piesala kertoo.

Pyrkimykset erilaisten puuteollisuuden yritysten verkostoitumiseen alkoivat kantaa hedelmää 30 vuotta sitten.

Puulaakson teollisuusalue sai alkunsa. Se lähti rakentumaan Honkarakenteen ympärille Karstulan Humpin kylässä.

”Aluksi tehtiin tarveselvitystä siitä, mitä yritykset haluavat ja tarvitsevat. Haettiin verkostoitumista, ja vuonna 1992 käynnistyi hanke Puulaakson kansainvälistämiseksi”, Piesala muistelee.

Piesala ryhmittelee Puulaakson teollisuusalueen kehittämisvaiheet neljään jaksoon.

”Puulaakso 1 oli suunnitteluvaihe, joka johti alueen perustamiseen. Honkarakenteen kylkeen alkoi pikkuhiljaa syntyä pienempiä alihankkijoita.”

Puulaakso 2 kattoi ajanjakson 1990-luvun lopusta vuoteen 2005.

”Tällöin monta asiaa liikahti eteenpäin. Alueen yrityksille perustettiin yhteinen vientirengas. Puulaaksoon rakennettiin yhteinen rahtikuivaamo ja Puulaakson Energia perustettiin tuottamaan energiaa kaikille alueen firmoille”, Piesala sanoo.

Myös Puulaakson yritysten tutkimus- ja kehitystyölle alettiin luoda suuntaviivoja vuosituhannen alussa. Puulaakso 3 ajoittui vuosille 2007–2008.

Kolmosvaiheessa karstulalainen metsäalan yritysklusteri kytkettiin oppilaitosyhteistyöhön.

”Yritykset lähtivät tekemään tiivistä yhteistyötä ammattikorkeakoulujen ja teknillisen yliopiston kanssa. Lisäksi lanseerattiin laatupuuhanke, jossa puunhankintaan räätälöitiin tarkat laadulliset kriteerit.”

Karstulan keskustaan perustettiin yritysten tutkimus- ja kehitystyötä varten räätälöity kehittämiskeskus Ropotti.

Puulaakson uusin, järjestyksessään neljäs kehittämisvaihe, käynnistyi 2020.

”Tällä hetkellä Puulaakson teollisuusalue laajenee voimakkaasti. Teollisuustiloja perustetaan 30 hehtaarin alueelle ja uusia yrityksiä odotetaan saapuvan alueelle”, Piesala kertoo.

Myös metsäalan klusterissa tapahtuva tutkimus- ja kehitystyö syventyy, kun käynnissä on pohjoisen Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan yhteinen, Centria-ammattikorkeakoulun vetämä puualan kehittämishanke.

”Mukana ovat alueen monet yritykset, jotka hakevat uudenlaisia ratkaisuja. Tutkimus- ja kehitystyö etenee ja oppilaitosyhteistyötä syvennetään entisestään”, Piesala toteaa.

Honkarakenteen tuotantojohtajan Juha-Matti Hanhikosken mukaan yhtiön kantavana ajatuksena on ollut 1970-luvulta lähtien, että kaikki tuotannossa käytettävä materiaali halutaan hyödyntää asiakkaalle päätyväksi jalosteeksi mahdollisimman tehokkaasti.

”Kiertotalousajattelu on ollut meillä aina vahvaa. Honkarakenteen ympärillä Puulaaksossa toimii alihankkijoita, jotka käyttävät sivuvirtojamme omassa tuotannossaan”, Hanhikoski sanoo.

Viime kädessä Honkarakenteen ylijäämävirrat muutetaan energiaksi Puulaakson Energiassa.

”Sivutuotteista suurin osa siirretään putkistojen avulla suoraan yhteistyökumppaneidemme varastoihin, jolloin välikuljetuksia ei synny. Minimoimme tätä kautta myös ympäristökuormitusta”, Hanhikoski toteaa.

Paikallinen yritys Epira tekee hirsitalofirman jätepölkyistä eläinten kuivikkeita.

Valwood puolestaan hyödyntää Honkarakenteen hankkimaa sahatavaraa erilaisia puurakenteita ja -elementtejä valmistaessaan.

Yritykset sijaitsevat naapuritonteilla, jolloin raaka-aineiden ja valmiiden tuotteiden kuljetukset hoituvat tehokkaasti yritysten välillä.

”Valwood aloitti autotallifirmana 1980-luvun lopussa. Vuonna 2012 siirryimme Puulaaksoon Honkarakenteen viereen. Hyvä sijainti mahdollistaa kustannustehokkaat ja nopeat rahdit, koska pystymme hyödyntämään samoja tavarakuljetuksia muiden alueen yritysten kanssa. Tällä kankaalla on valtavasti puualan osaamista”, Valwoodin yrittäjä Kimmo Valkeinen kertoo.

Puulaakson teollisuusalueella toimii 20 yritystä, joissa on kaikkiaan noin 150 työpaikkaa. Honkarakenne yksin työllistää noin 80 ihmistä.

Katso uusin video: Kun suvun mökki kävi ahtaaksi, ratkaisuksi syntyi minimökki
Lue lisää

Lampaat tarjoavat vastapainoa metsätalouden suhdanteille – "Oman tilan metsissä tavoitteena ei ole puuntuotannon maksimointi", sanoo tutkija

Metsäyhtiöiltä odotetaan roimia tulosten parannuksia – näkymät hyvät lukuun ottamatta painopapereita, Danske Bank arvioi

Aleneeko puun hinta, jos sen kuljetuskustannukset nousevat dieselveron vuoksi? MTK: Tuskin, tuotantoa voi siirtyä ulkomaille

Liikenneverotusta pohtinut työryhmä: Puun hinta joustaa, kun kuljetuskustannukset nousevat