Ponsse teki metsäkoneita nopeammin kuin uusia tilauksia kertyi
Talouden epävarmuus painaa uusien metsäkoneiden myyntiä.Metsäkonevalmistaja Ponsse sai huhti–kesäkuussa tilauksia 179,2 miljoonan euron arvosta, mikä oli hieman enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Myös koko alkuvuoden vertailussa saatujen tilausten arvo nousi.
Yhtiön tulos kuitenkin heikkeni edellisvuoteen verrattuna.
Tammi–kesäkuun tulos oli 12 miljoonaa euroa voitollinen, kun se vuotta aiemmin oli 16,1 miljoonaa euroa. Tuloksen laskuun vaikutti yhtiön heikko ensimmäinen neljännes.
Toimitusjohtaja Juho Nummelan mukaan metsäkonemarkkina on jatkunut haastavana.
Uusien metsäkoneiden myynti veti kohtuullisesti Pohjoismaissa ja Baltian alueella sekä Keski- ja Etelä-Euroopassa. Suomeen ja Ruotsiin myytiin kappalemääräisesti selvästi vähemmän koneita kuin edellisvuoden tammi–kesäkuussa.
”Asiakkaiden investointipäätösten lykkäämiseen useimmilla markkina-alueilla vaikuttivat metsäteollisuuden tilanne ja toimintaympäristön epävarmuus.”
Kanadan ja Yhdysvaltain kauppaa Nummela luonnehtii vaisuksi. Myös vaihtokoneiden kauppa kävi nihkeästi.
”Asiakkaiden investointipäätösten lykkäämiseen useimmilla markkina-alueilla vaikuttivat metsäteollisuuden tilanne ja toimintaympäristön epävarmuus. Tämä on pitänyt uusien metsäkoneiden kysynnän vaimeana”, Nummela sanoo yhtiön tiedotteessa.
Yhtiö teki tammi–kesäkuussa liikevoittoa 3,5 prosenttia liikevaihdosta. Viime vuonna vastaavaan aikaan liikevoittoprosentti oli 5,7.
Toisen neljänneksen aikana Ponsse onnistui parantamaan kannattavuuttaan 5,8 prosenttiin liikevaihdosta, mutta Nummelan mukaan yhtiöllä on vielä tehtävää kustannuskurin vahvistamisessa.
Ponssen huhti–kesäkuun liikevaihto kasvoi 9 prosenttia edellisvuodesta 187,1 miljoonaan euroon. Kasvua toivat uusien koneiden laskutus ja teknologiayhtiö Epecin liiketoiminta.
Tilaukset siirtyivät tuotantoon ripeästi ja yhtiön tehdas kävi korkealla käyttöasteella. Ponssen kesäkuun lopun tilauskanta laski 160 miljoonaan euroon edellisvuoden 192,5 miljoonasta eurosta.
Ponsse odottaa yhtiön liikevoiton pysyvän tänä vuonna viime vuoden tasolla noin 41,6 miljoonassa eurossa. Yhtiö arvioi taloudellisen epävarmuuden jatkuvan, mikä vaikuttaa metsäteollisuuden lopputuotteiden ja metsäkoneiden kysyntään.
Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia juttuvinkkejä sähköpostiisi tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat









