Koskisen rakentaa lisää kuivaamoja Järvelän uudelle sahalle
Kuivauskapasiteetin nosto mahdollistaa sahan tuotantomäärien lisäyksen.
Koskisen kertoo, että kuivauskapasiteettia tarvitaan lisää, jotta uudesta sahalinjasta saadaan täysi hyöty irti. Kuva: Kimmo HaimiSaha- ja levyteollisuuteen erikoistunut Koskisen rakentaa uusia kanavakuivaamoja Järvelän sahalleen. Niiden on tarkoitus valmistua kesällä 2026.
Investointi lisää sahan kuivauskapasiteettia noin 15 prosenttia. Yhtiön mukaan kuivaamojen rakentaminen kuuluu suunnitelmaan, jonka mukaan Järvelän sahan tuotanto nostetaan nykyisestä 400 000 kuution tasosta 450 000 kuutioon.
”Tukkikentän valmistuttua uutta sahaa on ajettu olemassa olevaa kuivauskapasiteettia vastaan. Nyt tehtävällä investoinnilla varmistetaan riittävä kuivauskapasiteetti aina 450 000 kuution tuotantoon asti”; toimitusjohtaja Jukka Pahta toteaa yhtiön tiedotteessa.
Osana kuivauskapasiteetin nostoa Koskisen rakentaa parhaillaan kaukolämmön yhdysputkea yhtiön kahden tehdasalueen välille Järvelässä.
Koskisen on investoinut Järvelän sahaan ja siihen liittyviin toimintoihin yhteensä noin 80 miljoonaa euroa viiden viime vuoden aikana.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat









