Komission lyijyesitys oli pelättyä lievempi
Metsästäjäliiton asiantuntija arvioi komission lyijyesityksen olevan pääsääntöisesti hyvä.Metsästäjäliiton metsästysampumapäällikkö Jussi Partanen on helpottunut EU-komission julkaisemasta lyijyesityksestä.
”Suurin helpotus on se, että uudessa ehdotuksessa ei esitetä mitään uusia rajoituksia lyijyä sisältävien luotien käytölle ampumaradoilla. Tämä on ehdottomasti hyvä uutinen tähän maailmantilanteeseen.”
Partasen mielestä esitys on muutoinkin paljon realistisempi kuin mitä alkuperäinen Kemikaaliviraston esitys oli.
”Suomi on tehnyt tässä hartiavoimin töitä ja saanut ääntä kuuluviin osittain Ukrainan sodan takia”, Partanen kehuu asiaan vaikuttaneita poliitikkoja ja virkamiehiä.
Lukuisat yksityiskohdat vaativat hänen mielestään vielä kuitenkin hiomista.
”Siirtymäaikojen pitää olla esitettyjä pidempiä, jotta teollisuus pystyy käytännössä vastaamaan kasvavaan kysyntään. Uusia linjastoja ei rakenneta hetkessä”, Partanen muistuttaa.
Toinen muokattava asia on se, että esityksen mukaan lyijyluodit kielletään metsästyksessä pienissä kaliipereissa viiden vuoden siirtymäajan jälkeen.
” Esimerkiksi lyijyttömän pienoiskivääripatruunan .22 LR:n kehittäminen on käytännössä mahdotonta, joten reunasytytteiset patruunat tulisi vapauttaa pysyvästi lyijykiellon piiristä.”
Kolmas korjattava kohta on se, että jokaisen yksittäisen lyijyluodin merkintä lyijystä kertovalla Pb-merkinnällä on turha.
”Tämä vaatimus edellyttäisi uusia työvaiheita ja aiheuttaisi ylimääräisiä kustannuksia metsästäjille ja urheiluampujille. Ylimääräiset merkinnät luoteihin voivat vaikuttaa myös tarkkuuteen. Valvonnan voi hoitaa yksinkertaisemmin esimerkiksi vaatimalla metsästäjiä pitämään mukana käytössä olevien patruunoiden alkuperäispakkausta.”
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat







