Tukin hintalaskee Euroopassa
Tukin hinta on kääntynyt laskuun Pohjois- ja Keski-Euroopassa. Sen sijaan hintojen hidas nousu on jatkunut Itä-Euroopassa, kertoo Wood Resource Quarterly.
Tukin hintojen laskun takana on rakentamisen taantuma ja sahauksen väheneminen. Siksi tukin hinnat jäivät viime vuonna edellisvuotista heikommaksi.
Suurimmat pudotukset on nähty Ruotsissa. Siellä kuusitukki halpeni viime vuoden lopulla neljänneksen ja mäntytukki 15 prosenttia.
Suomessa, Saksassa ja Norjassa tukin hinnat ovat pudonneet 5–10 prosenttia viimeksi kuluneiden parin vuoden aikana.
Tukin halpenemisen syy on yksinkertainen: kun sahatavaralla ei ole kysyntää, ei tukkiakaan tarvita.
Arvion mukaan tukin hinta on nyt pohjalukemissa. Se pysyy siellä niin kauan kun taantumaa kestää.
Toisaalta Wood Resourcen katsaus muistuttaa, että laskusta huolimatta tukin hinta on edelleen varsin korkealla aiempien vuosien keskiarvoon verrattuna.
Itäisessä Euroopassa tilanne on toinen. Eestissä, Latviassa ja Tsekin tasavallassa tukista maksettiin viime vuonna aiempaa enemmän.
Itä-Euroopassa tukin kysyntää pitää yllä tukin vienti. Poikkeuksen muodostaa Puola, missä tukin keskihinta on pudonnut viidenneksen.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
