MT käyttääalle prosentin koneentuotannosta
Maaseudun Tulevaisuus käyttää vuodessa noin 2 000 tonnia UPM:n Kaipolan tehtaan tuottamaa sanomalehtipaperia, kertoo jyväskyläläisen Lehtisepät Oy:n kirjapainon johtaja Kari Kivinen. Määrä on noin 0,8 prosenttia Suomen viimeisen sanomalehtipaperikoneen tuotannosta.
Kuukausiliite Kantrin kuvat ja kirjoitukset painetaan sanomalehtipaperia vaaleammalle ja raskaammalle paperille. Paperi tulee Stora Enson Anjalankosken tehtaalta. Sitä kuluu 200 tonnia vuodessa, Kivinen arvioi.
Ketju metsästä kannolta kuluttajalle saakka on sertifioitu PEFC-järjestelmän mukaisesti.
Kivisen mukaan Lehtisepät on tuonut sanomalehtipaperia Ruotsista ja Venäjältä. Kumpikin naapurimaamme tuottaa vuodessa noin kaksi miljoonaa tonnia sanomalehtipaperia.
”Ruotsista tuomme paraikaakin. Tuontipaperin hinta on ollut kilpailukykyinen. Jos haluaa käyttää storaensolaista sanomalehtipaperia, se on ostettava Ruotsista.”
Jos sanomalehtipaperia tuottavat koneet vähenevät, on vaara, että hinta nousee, sanoo Kivinen.
Hän kehuu Kaipolan tehtaan joustavuutta. Lyhyeltä, noin 60 kilometrin kuljetusmatkalta saa paperia notkeasti painokoneelle. Tuontitavara tulee isoina erinä ja edellyttää varastointia.
JUHA AALTOILA
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
