Syke: Viileä ja sateinen sää on rauhoittanut sinilevätilannetta
Sinilevähavaintoja on tehty tällä viikolla keskimääräistä vähemmän niin sisävesissä kuin merelläkin.
Alkuviikon tuulinen ja sateinen sää on sekoittanut pinnassa olleen sinilevän koko vesikerrokseen. Kuva: Kankaanpää JaanaSyynä sinilevähavaintojen vähäisyyteen on viime viikkojen viileä ja sateinen sää, kertoo Suomen ympäristökeskus (Syke). Sinileviä on sekä sisävesissä että rannikolla selvästi vähemmän kuin ajankohdalle on tyypillistä.
Myös loppuviikosta Suomen merialueilla havaitut sinilevän runsaat pintakukinnat ovat sekoittuneet koko vesikerrokseen.
Eri puolilla Suomea sijaitsevilla sisävesien havaintopaikoilla runsaasti levää on havaittu kahdella ja hieman sinilevää 24 havaintopaikalla.
Lounais- ja etelärannikon havaintopaikoista yhdellä on havaittu runsaasti ja viidellä hieman sinilevää.
Suomenlahdella, erityisesti Hangon ja Porvoon välillä, havaittiin satelliittihavainnoissa edellisen viikon loppupuolella runsaasti sinilevää veden pintakerroksissa. Viikonlopun ja alkuviikon sateinen ja tuulinen sää on kuitenkin sekoittanut pinnassa olleen sinilevän koko vesikerrokseen.
Pintalauttoja ei ole enää tällä viikolla havaittu avomerialueilla.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat



