Luontojärjestöt kritisoivat Kainuun hakkuita
Luonto-Liiton, Suomen luonnonsuojeluliiton ja Greenpeacen mielestä valtion metsiä hakataan liikaa Kainuussa. Järjestöt toivovat hakkuutavoitteisiin lievennyksiä, kun Kainuun luonnonvarasuunnitelmaa uusitaan tänä vuonna.
Järjestöt arvostelevat Metsähallituksen hakkuita muun muassa Suomussalmen vanhoissa metsissä ja kulttuurihistoriallisesti merkittävän Vienan reitin liepeillä.
”Viimeksi paheksuntaa ovat herättäneet vienalaiskylien maisema-alueen avohakkuut ja Pesiöjärven maakuntakaavan suojaamien virkistyssaarten suunnitellut hakkuut”, järjestöjen tiedotteessa todetaan.
Ne ehdottavat Kainuuseen myös metsien ja puustoisten soiden Metso-suojelua.
Metsähallitus on hyvin esitellyt toimintasuunnitelmiaan etukäteen, kertoo suomussalmelainen metsänomistaja ja monissa luottamustehtävissä vaikuttava Heikki Moilanen.
Suhtautumista nyt keskustelun kohteeksi nousseisiin hakkuisiin puitiin Moilasen mukaan viime vuonna. Hän ei vastusta hakkuita esimerkiksi Pesiöjärven alueella. ”Vaikka olisi ne voinut jättääkin.”
Puumarkkinoiden näkökulmasta hän kannattaisi Metsähallituksen hakkuiden pienentämistä.
”Meillä ei käy kuitupuukauppa ollenkaan. Kun valtion metsistä tulee paljon puuta, me yksityismetsänomistajat kärsimme siitä täällä äärialueella.”
Kainuun pinta-alasta Metsähallituksen hallinnassa on 42 prosenttia eli noin miljoonaa hehtaaria. Näistä maista on lakisääteisinä suojelualueina 12 prosenttia, luontokohteina 5 prosenttia ja rajoitetussa käytössä 9 prosenttia. Loput 74 prosenttia on metsätalouskäytössä.
”Totta on, että Metsähallitus näyttää aika nuoria metsiä aukoksi hakkaavan, kun tulostavoite on kova. Mutta toisaalta Kainuussa on myös suojeltu paljon”, Moilanen toteaa.
HANNA LENSU
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
