Saarikko: EU-komissio on viemässä Suomea pokasaha-aikaan ‒ hallituksen ennallistamisesitys muuttuu eduskunnassa
EU-komission poliittiset esitykset ovat erittäin epäreiluja metsänomistajille, Annika Saarikko sanoo.Hallituksen eduskunnalle antama EU-esitys ennallistamisesta muuttuu eduskunnan suuren valiokunnan käsittelyssä kriittiseksi, keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko sanoi MTK:n metsävaltuuskunnan kokouksessa torstaina Espoossa.
Käytännössä suuri valiokunta vastustaa esitystä, vaikka hallitus sitä puoltaa. Asiasta on äänestetty jo aiemmin kolmessa eduskunnan valiokunnassa, joissa kaikissa esitystä vastustettiin. Hallituspuolueista vastaan ovat olleet SDP:n, keskustan ja RKP:n edustajat.
”Suuren valiokunnan kanta sitoo jatkossa ministereitä. Saamme eduskunnasta kannan, joka ei hyväksy ennallistamista, jossa EU-komissio on viemässä Suomea pokasaha-aikaan.”
Hallitus valmistelee parhaillaan vastausta opposition ensi viikon välikysymykseen, joka koskee ennallistamista.
Saarikon mukaan keskusta äänestää lähtökohtaisesti hallituksen linjan mukaisesti.
Saarikon mukaan aiemmin EU-komissio oli pienen maan turva, mutta nykyisellään ei enää.
”Esitykset ovat poliittisesti erittäin värittyneitä eivätkä reiluja pohjoismaista metsämallia ja metsänomistajia kohtaan. Ja mikään ei satuta enempää kuin epäreiluus.”
Ennallistamisesitys on myös kustannuksiltaan kestämätön, Saarikko sanoi.
SDP pyrkii estämään hallituskriisin ja aikoo esittää ennallistamiseen direktiiviä asetuksen tilalle, kansanedustaja Kimmo Kiljunen (sd.) sanoo.
SDP haluaa etsiä hallituspuolueiden välille yhteistä linjaa. ”Ainakin soisin, että tässä ei sellaisen riidan tasolle mennä, että oltaisiin hallituskriisissä, koska meillä on puoli vuotta aikaa vaaleihin.”
Kiljunen on SDP:n neuvottelija eduskunnan suuressa valiokunnassa. Direktiivi sitoo jäsenmaita vähemmän.
”Se olisi simppeli tapa sanoa se ajatus, mikä minulla on. Direktiivissä erityisharkinta tulisi kustakin maasta, miten ennallistaminen toteutetaan”, Kiljunen sanoo.
Kiljunen kertoo saaneensa tukea esitykselleen SDP:n eduskuntaryhmässä sekä käytäväkeskustelussa kokoomuksesta ja keskustasta.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat








