Perheenlisäystä tiedossa – kuka lopulta joustaa työstä ja tavoitteistaan?

Laura Linkoneva pohtii kolumnissaan, mitä mahdollisuuksia on toimia pikkulapsen vanhempana metsäalalla. Kuvituskuva.  Kuva: Hanna Linnove

Olen ensimmäistä kertaa elämässäni tilanteessa, jossa en voi vain itsekkäästi mennä minne haluan. Tätä kirjoittaessa laskettuun aikaan on alle kuukausi. Vaikka sävelet seuraaviksi kuukausiksi ovat melkoisen selvät ja vaaleanpunaisen vauvakuplan läpi ei luulisi minkään ikävän asian tulevan läpi, kummittelevat tulevaisuuden työmahdollisuudet jo horisontissa.

Jos haluaisi toimia koulutuksen mukaisesti metsäalalla, mitä mahdollisuuksia on? Kunnan vuorohoitopäiväkoti on reilun kolmenkymmenen kilometrin päässä. En tiedä kuinka hyvin vuorotyö muutenkaan sopii pikkulapsiarkeen, ainakaan mikäli molemmat vanhemmista tekevät matkoineen vähintään kymmentuntista päivää. Myönnän, että harvoin perheissä on tilannetta, jossa molemmat vanhemmista olisivat juuri metsäkoneenkuljettajina, mutta Suomessa on lukuisia duunaripariskuntia, joista molemmat tekevät vuorotyötä. Joko työtä tehdään eri vuorossa ja nähdään vain viikonloppuisin tai tehdään samaa vuoroa lasten ollessa pahimmillaan yli puolet vuorokaudesta hoidossa. Kuinka pienen lapsen voi hyvällä omalla tunnolla jättää vieraiden hoiviin käytännössä koko hereilläoloajaksi?

Toki tämä on omalta osaltani vielä teoreettista pohdintaa, mahdollisuuksien punnintaa ja uuden kaoottisen elämänvaiheen edessä aprikointia, ja monessa perheessä asiat on jo onnistuttu ratkaisemaan. Kummallakaan meistä ei ole vielä mitään hajua mitä perhe-elämä oikeasti vaatii, millainen jälkeläinen sieltä on tulossa ja millaista joustoa, tukea ja logistiikkakikkailua esimerkiksi työnantajalta kaipaisi. En usko, että olemme pohdintojemme kanssa tässä tilanteessa yksin.

Näiden ajatusten ja omalle kohdalle osuvan elämäntilanteen valossa on ollut mielenkiintoista lukea tuoretta E2:n tutkimusraporttia metsäalan osaajapulasta.

Raportissa tunnistetaan, että naisten ja maahanmuuttajien asemaa on parannettava, mikäli halutaan varautua pahenevaan työvoimapulaan. Tämä sisältää myös työntekijöiden elämäntilanteiden erojen tunnistamisen ja perheystävälliset käytännöt. Mitä ne voisivat olla käytännössä ja toteutuvatko ne missään työpaikassa?

Auttaako mikään määrä aivoriihiä ja hankerahaa, mikäli tulevaisuuden arjen pyörittäminen on jo ajatuksen tasolla logistisesti mahdotonta? Vuosien varrella on tullut huomattua käytännössä, että parhaiten metsässä viihtyvät nuoret perheettömät sällit, jo aikuisten lasten vanhemmat ja ne, jotka ovat ulkoistaneet lasten- ja kodinhoidon täysin puolisolle. Muilla on ilmeisesti työnarkomaniaa häiritsevää elämää metsän ulkopuolellakin. Työnantajankin näkökulmasta vähemmän joustoa tarvitsevat työntekijät tuntuvat houkuttelevimmilta palkattavilta.

On uutisoitu valtavasti syntyvyyden laskusta ja väestökriisistä. Niille on annettu vaikka mitä selityksiä ihmisten taloudellisesta tilanteesta puhtaaseen itsekkyyteen saakka. Onko se sitten sitä itsekkyyttä, mutta omalla kohdallani jarruna ovat olleet nimenomaan lapsen mukanaan tuomat rajoitteet esimerkiksi juuri työelämän ja jaksamisen suhteen. On helppo syyllistää ihmisiä lisääntymättömyydestä samalla kun ei itse pidä vanhempainvapaita, ota lovea eläkekertymään tai hidasta omaa kehitystä, oppimista ja etenemistä työelämässä.

Enkä halua edes oikeasti syyllistää ketään tästä. Omalla kohdallakin se naisilta odotettu ”pyhä äitiys” loistaa poissaolollaan ja jos saisin valita, olisin itsekin se, joka kantaa leivän metsästä pöytään ja jättäisin kodin hoitamisen toiselle. Ehkä jätänkin!

Mutta vaikka olisin kuinka hyvä hanke-esimerkki siitä, että metsäkonealalle voi myös naisena kouluttautua ja metsässä viihtyä, käykö tässä kuitenkin taas niin stereotyyppisesti, että elämä tulee eteen ja joutuu tekemään kompromisseja ja jättäytymään kotiin naisten hommiin – lisääntymään, kokkaamaan, siivoamaan ja pyykkäämään loputonta puklurättivuorta, ja tämän jälkeen työllistymään jollekin ”ihan kivalle” alalle, jossa aikataulut menevät nätisti limittäin vuorotyötä tekevän puolison kanssa? Kuulostaa mälsältä. Ja ihan pätevältä syyltä lykätä sitä lapsenhankintaa.