
Nyt kannattaa tarkistaa taimikot – ”Koillis- ja Pohjois-Suomessa on varmasti taimikoita, joissa tuhoja on tullut”
Kevättalvi on hyvä aika taimikoiden tarkastamiselle. Puissa ei ole vielä alkukeväästä lehtiä, joten vahingot erottuvat helpommin.
Merkkejä hirvivahingoista ovat muun muassa katkenneet puiden päälatvat ja kuorivauriot puunrungoissa. Kuva: Rami MarjamäkiKevättalvella hirvieläinvahingot on tuoreeltaan helppo havaita ja arvioida. Suomen metsäkeskus patistaakin tiedotteessaan metsänomistajia katsomaan miltä taimikot näyttävät talven jäljiltä.
Tavallisimmin hirvieläinvahinkoja esiintyy mänty- ja koivutaimikoissa, joissa puuntaimet ovat noin viiden metrin mittaisia. Myös neulaset mäntyjen sivuoksista maistuvat hirvelle.
Kun puissa ei ole vielä alkukeväästä lehtiä, vahingot erottuvat helpommin. Merkkejä hirvivahingoista ovat muun muassa katkenneet puiden päälatvat ja kuorivauriot puunrungoissa.
Suomen metsäkeskuksen hirvieläinvahinkovastaava Esko Viinasen mukaan nyt on oikea aika tarkistaa hirvituhot alueilla, joilla on runsaasti lunta ja mäntyvaltaista metsää.
”Esimerkiksi Koillis- ja Pohjois-Suomessa on varmasti taimikoita, joissa tuhoja on tullut”, Viinanen kertoo tiedotteessa.
Muutokset hirvikannassa, lumen määrä ja liikkumisesteet vaikuttavat metsäkeskuksen mukaan alueellisten hirvivahinkojen määrään. Esimerkiksi vesakkoinen taimikko tai tiheä varttuneempi puusto antaa hirville suojaa, ja vaikuttaa osaltaan tuhojen syntymiseen.
Hirvieläinvahingoista voi hakea korvausta Suomen metsäkeskuksesta.
”Vahinkokorvauksen edellytyksiä kannattaa lähteä arvioimaan taimikon pahimmista tuhoalueista ennen vahinkoilmoituksen lähettämistä Metsäkeskukseen”, tiedotteessa muistutetaan.
Metsänomistaja voi saada korvauksia hirvien puuntaimille aiheuttamista kasvu- ja laatutappioista sekä lisäksi mahdollisista uudelleenviljelyn kustannuksista.
Myös vahinkoarvioinnin kustannuksia voidaan korvata metsänomistajille.
Suomen metsäkeskus aloitti korvauksien maksun viime vuonna ilmoitetuista ja arvioiduista hirvieläinvahingoista maaliskuussa.
Korvauksia maksetaan noin miljoonan euron edestä. Varat tulevat valtiolta ja ne saadaan hirven- ja peuranmetsästyksen kaatolupamaksuista.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat






