Jäin ilman Coldplayn keikkalippua, mutta sain tilalle jotain muuta – vaille jäämisen pelko juontaa juurensa luola-aikaan
Karkaan Coldplay-keikkojen ajaksi Kaldoaivin erämaahan, Suvi Jylhänlehto uhosi vuosi sitten.
Coldplay konsertoi heinäkuun lopussa neljästi Helsingin Olympiastadionilla. Kuva: Sanne KatainenReilu vuosi sitten petyin karvaasti, kun jäin ilman lippuja Coldplayn stadionkeikalle. Vaikka konsertteja järjestettiin kaikkiaan neljä ja Olympiastadion vetää yli 42 000 katsojaa, olin yksi niistä epäonnisista, joille jäi vain luu käteen.
En tiedä, harmittiko minua enemmän liputta jääminen vai se, että kulutin kokonaiset kolme kesälomapäivää verkkokaupassa jonottaen ja dynaamiselle hinnoittelulle kiroillen.
400 eurolla olisi kyllä brittibändiä päässyt kuuntelemaan, mutta päätin, että joku raja sentään.
Vannoin, että keikkojen aikaan painun Kaldoaivin erämaahan somen ulottumattomiin, jotta säästyn pahimmalta fomolta. Fomo tulee englannin kielen termistä fear of missing out eli vaille jäämisen pelko.
Terapeutti-Villenä tunnettu psykoterapeutti ja kansanedustaja Ville Merinen lohdutti omalla Instagram-tilillään muita liputta jääneitä. Tunne siitä, että on ainoa stadionin ulkopuolelle jäänyt, on somen luoma ilmiö, joka ei vastaa todellisuutta.
Suurin osa suomalaisista ei osallistunut Coldplayn keikoille Helsingissä.
Merisen mukaan vaille jäämisen pelko on voimakas tunne. Se on kehittynyt ihmisen aivoissa silloin, kun yksin jääminen on tarkoittanut pahoja asioita, hän kertoi päivityksessään.
Ihminen on aikojen alusta saakka tarvinnut toisia ihmisiä ravinnon hankintaan ja suojautuakseen kylmältä, märältä ja pedoilta. Yksin on ollut turvatonta.
Rakastan luontoa ja sen rauhaa, mutta tykkään myös tungoksesta.
En ehtinyt järjestää vaellusta Kaldoaiviin, sillä palkkatyöt kutsuivat heinäkuun lopussa. Onnistuin kuitenkin järjestämään itseni hillasuolle Sallaan juttukeikan merkeissä.
Hiljaisella suolla tunsin oloni valtavan onnekkaaksi. Yli sadastatuhannesta keikkakävijästä todennäköisesti harva on saanut vetää henkeä tunturisoilla.
Hilla-aika on lyhyt ja kiihkeä. On suoranainen onnenpotku, että pääsee hillajängälle samaan aikaan, kun marja on syömäkelpoista.
Rakastan luontoa ja sen rauhaa, mutta tykkään myös tungoksesta. Ne eivät ole toisiaan poissulkevia asioita.
Olisin mieluusti nauttinut yhteisöllisyydestä ja sukupolvikokemuksesta, joka Coldplayn keikoilta välittyi, vaikka parhaani mukaan uutisointia ja somepäivityksiä välttelinkin.
Fix you ja Speed of sound soivat mp3-soittimeni kuulokkeissa pitkän matkan busseissa, kun reissasin parikymppisenä eri puolilla maailmaa ja halusin rauhoittua omaan kuplaani. Päätin, että jos bändi joskus tulee Suomeen, olen paikalla katsomassa.
Olisi ollut upeaa kuulla tutut laulut livenä. En ole vielä kokonaan toipunut pettymyksestä.
Minä sain kuitenkin hetken hillasuolla. Kaldoaivin erämaa odottaa minua vielä.
Kolumnin kirjoittaja on MT:n Pohjois-Suomen aluetoimittaja.Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
