
Tällainen sato luonnonmarjoista tänä vuonna on luvassa − mustikkasadosta tulossa tavanomainen
Ensimmäinen arvio luonnonmarjojen sadosta on valmistunut.Mustikkasadosta on tänä vuonna tulossa tavanomainen, arvioi Luonnonvarakeskus (Luke). Mustikka ja suomuurain kukkivat viileän toukokuun takia paikoin tavanomaista myöhemmin.
Mustikan kukkia oli melko heikosti, mutta kukinnan aikaiset pölytysolosuhteet olivat Etelä- ja Keski-Suomessa hyvät. Raakileita muodostui tavanomainen määrä.
”Mustikan raakilehavaintoja on juhannuksen jälkeisellä viikolla vasta lähinnä eteläisestä Suomesta, mutta niiden perusteella mustikan pölytystulos on ollut tavanomaista parempi. Hyvä niin, sillä kukinta oli vaisu”, sanoo Luken erikoistutkija Rainer Peltola.
”Tällä hetkellä vaikuttaisi siltä, että mustikan sato tulee olemaan keskinkertainen, mutta ehtiihän tässä kypsymisenkin aikana paljon tapahtumaan. Mustikkasadolle olisi hyvä, että ankarilta helteiltä ja kuivuudelta vältyttäisiin.”
Suomuuraimen poimija joutuu tänä vuonna kävelemään marjametsällä aiempaa enemmän, sillä sato on viime vuosia heikompi. Kuva: Jouni PorsangerToinen aikaisin kukkiva luonnonmarja on suomuurain eli lakka tai hilla. Kukkia on ollut runsaasti, mutta pölytystulos jäänee tavanomaiseksi koko maassa. Kukinnan aikaisilta halloilta on vältytty koko maassa.
Puolukan kukkia on niitäkin ollut runsaasti ja pölytystulos on ollut tavanomainen lähes koko maassa. Savon seudulla pölytystulos on tavanomaista parempi. Myös puolukkasadosta muodostunee hieman keskimääräistä parempi.
”Puolukka on yleensä se luottomarja koska se kukkii myöhemmin kesällä, jolloin pölyttäjiä on runsaammin ja hallat ovat harvinaisempia. Niin näyttää olevan tänäkin vuotena”, Peltola sanoo.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat




