
Kuhmon toimitusjohtaja Tommi Ruha manaa kallista tukkia – yhtiön tulos sukelsi tappiolle viime vuonna
Uusi tuotantolinja ei toiminut suunnitellusti, raaka-aine maksoi paljon ja toimitusmäärät jäivät pieniksi.Tukki on nykyiseen suhdanteeseen liian kallista.
Näin tiivistää sahayhtiö Kuhmo oy:n toimitusjohtaja Tommi Ruha tiedotteessa, jossa kerrotaan yhtiön viime vuoden tuloksesta.
Ruhan mukaan taloudellisen kestävyyden saavuttamiseksi loppuvuoden aikana sahatavaran hintojen on vahvistuttava, eikä kustannusten nousulle ole sijaa.
”Raaka-aineen hinta on historiallisen korkealla, ja valitettavasti puunjalostuksen kannalta nykyinen taso on liian kallis näkyvissä olevassa suhdannetilanteessa”, Ruha toteaa tiedotteessa.
Sahatavaramarkkinat ovat tasapainottuneet pääosin merkittävien tuotannonrajoitusten ansiosta. Talouskasvu on edelleen heikkoa ja se näkyy erityisesti rakentamisessa.
Kuhmo oy:n tulos rysähti tappiolliseksi viime vuonna. Yhtiö teki 101 miljoonan euron liikevaihdolla kolmen miljoonan euron liiketappion. Vuotta aiemmin liikevaihtoa kertyi 125 miljoonaa ja liikevoittoa 25 miljoonaa euroa.
Vuoden 2023 tilikauden voitto oli 0,5 miljoonaa euroa tappiollinen tilinpäätössiirtojen jälkeen.
Kuhmo oy:n toimitusjohtaja Tommi Ruha ei kaunistele. Yhtiö teki viime vuonna erittäin heikon tuloksen. Liiketappiota syntyi kolme miljoonaa euroa. Kuva: Miska PuumalaRuhan mukaan tuotanto ei toteutunut suunnitellusti ja tuotantomäärät jäivät tavoitteista. Uuden sahalinjan ylösajo ei toteutunut suunnitelmien mukaisesti, ja erityisesti loppuvuodesta se jäi tavoitteista. Kuhmo oy investoi viime vuonna runsaat 22 miljoonaa euroa.
Tilinpäätöksen mukaan investoinnit nostivat yhtiön korollisten velkojen määrään 19 miljoonaan euroon aiemmasta runsaasta seitsemästä miljoonasta. Korot rasittavat tulosta, mutta yhtiö uskoo investointiohjelman valmistumisen ja suhdanteen piristymisen vahvistavan sen rahoitusasemaa.
Viime vuoden lopussa Kuhmo oy:n omavaraisuusaste oli 57 prosenttia. Sitä voidaan pitää edelleen hyvänä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat








