Lukijalta: Ymmärrys metsäasioista alkaa omien faktojen kyseenalaistamisesta
Metsämiesten säätiö selvitti 2022 metsäihmisten mielipiteitä metsäkeskustelusta. Ehkä siinä olisi voinut olla muutaman metsätietokysymyskin, kirjoittaa Kimmo Lahti-Nuuttila.EU-ehdokas Kati Häkkinen on mielipidekirjoituksessaan (MT 31.5.) huolissaan suomalaisten metsätietoudesta. Esimerkkeinä hänellä on metsien nettokasvu ja omistussuhteet.
Olisiko sitten kansalaisen vai pelkästään metsänomistajan etu, jos tietäisi enemmän? Suurimmalle osalle metsätalous on sitä, minkä näkee auton ikkunasta. Hakkuuaukot on helppo huomata, mutta taloudellinen hyöty ei itseen juuri kohdistu. Onhan metsätalous varsin pieni siivu suomalaisesta taloudesta, vain pari prosenttia kansantalouden arvonlisästä. Metsäteollisuus tuo siihen toisen mokoman. Pieneksi jää silti.
Kirjoittajan viittaamassa tutkimuksessa kysyttiin, ”hakataanko mielestäsi Suomessa puuta enemmän kuin metsät kasvavat”. Vastauksiin vaikuttanee ainespuun nettokasvun alentuminen vuodesta 2010 (33 miljoonaa kuutiometriä) vuoteen 2021 (10 miljoonaa kuutiometriä). Mielikuva muutostrendistä muuttuu helposti mielikuvaksi sen hetken taseesta.
Julkisessa keskustelussa nettokasvumuutos on realisoitunut vaikutuksena hiilinieluun, joka on heikentynyt puuston nettokasvuakin enemmän, lähinnä turpeen hajoamisen kasvaessa. Turvemetsissä maaperän hiilipäästö onkin jo suurempi kuin puuston hiilinielu. Monelle tiedon omaksumista vaikeuttaa myös se, että välillä puhutaan metsien, välillä koko maankäyttösektorin nielusta.
Ainespuun nettokasvutieto sisältää myös suojelualueiden puuston kasvun.
Luke ei valitettavasti tarjoile tietoa talousmetsistä ja suojelumetsistä erikseen. Kivennäismaiden puuston hiilinielu kävi vuonna 2018 jo miljoonan hiilidioksidiekvivalenttitonnin tasolla eli varsin lähellä nollaa. Näiltäkin sivuilta on saanut huomata, että metsän nettokasvu ymmärretään usein metsän kasvun ja hakkuukertymän erotuksena, mikä on kasvun ja poistuman eroa paljon suurempi ja ihan eri asia.
Metsämiesten säätiö selvitti 2022 metsäihmisten mielipiteitä metsäkeskustelusta. Ehkä siinä olisi voinut olla muutaman metsätietokysymyskin. Ymmärrys alkaa omien faktojen kyseenalaistamisesta. Kati Häkkinen tarjosi kirjoituksessaan hiilinielutietoa kertomalla, että ”ellei uudistamiskiertoa tehdä ajallaan, metsän kasvu pysähtyy ja lahoavan puun takia metsästä tuleekin hiilen päästölähde”. Tässäkin metsätiedossa olisi parantamisen varaa.
Kimmo Lahti-Nuuttila
Lohja
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat






