Lukijalta: Metsänhoito on ilmastoteko – taidot ja kiinnostus kannattaa siirtää seuraavallekin sukupolvelle
Metsänomistajana ja metsäammattilaisena on ilo olla osa metsässä tehtäviä ilmastotekoja, kirjoittaa Antti Rantanen.Toissa keväänä istutin puuntaimia metsätilalleni Pohjois-Karjalassa. Mukanani palstalla olivat myös 5- ja 8-vuotiaat lapseni. Kumpikin sai istuttaa omat nimikkotaimensa metsään. Noiden puiden kasvua on tarkkailtu myöhemmin ahkerasti, samalla myös pohtien, kummat kasvavat nopeammin – he vaiko taimet.
On hienoa, että lapsille on herännyt kiinnostus metsiä kohtaan. Hehän ovat jonain päivänä kyseisen palstan omistajia.
Suomessa suurin osa tilakaupoista ja -vaihdoista tehdään perhepiirissä, ja siksi tehdyt päätökset metsänhoidon suhteen vaikuttavat myös omiin lapsiimme. Tavoitteeni on luovuttaa metsät lapsilleni aikanaan terveinä ja elinvoimaisina jo hyvissä ajoin elinaikanani, jotta pystymme avoimesti puhumaan heidän tavoitteistaan metsänomistuksen suhteen.
Muuttuvassa ilmastossa olosuhteet on huomioitava vuosikymmenten päähän, eikä metsänhoidossa pikavoittojen hakeminen ole järkevää. Hyvänä esimerkkinä on kuusen istuttaminen karuille kasvupaikoille hirvituhojen välttämiseksi. Tällaisella kuusikolla on suuri riski kärsiä kuivuudesta ja altistua sen vuoksi mm. kirjanpainajatuhoille.
Ajallaan tehdyt toimenpiteet lisäävät metsän elinvoimaisuutta sekä tuhonkestävyyttä, ja siinä samalla huolehditaan myös metsien hyvästä hiilensidontakyvystä.
Metsänhoito onkin ilmastoteko. Suomessa metsät kasvavat enemmän kuin niitä hyödynnetään ja meillä on mahdollisuus vahvistaa omilla toimillamme hiilensidontaa entisestään, muun muassa lannoittamalla metsiä.
Aikanaan puunkorjuussa kertyneistä rungoista jalostetaan puolestaan esimerkiksi puurakentamisen ja pakkaamisen tuotteita, joilla voidaan korvata fossiilisista raaka-aineista valmistettuja materiaaleja, kuten muovia ja betonia. Näin metsänomistajana ja metsäammattilaisena on ilo olla osa näitä ilmastotekoja.
Ja se pituuskisa. Tänä kesänä palstallamme lapset ovat vielä varmasti pituuskisassa johdossa, mutta jo ensi kesänä jälkikasvuni taitavat jäädä puille kakkoseksi.
Antti Rantanen
Metsänhoitaja
Joensuu
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat








