Metsä Group pohtiibioenergian käytönlisäämistä Kemissä
Metsä Group tutkii uusiutuvien energianlähteiden käytön ja tuotannon lisäämistä Kemin sellutehtaalla.
Yksi vaihtoehto tuotantoon on kaasutuslaitos, jonka tuottamalla biopolttoaineella korvattaisiin meesauunin nykyinen polttoaine öljy. Vastaava kaasutuslaitos käynnistyy kesällä Joutsenon sellutehtaalla. Tehtaasta tulee hiilidioksidineutraali.
Metsä Group tutkii investointivaihtoehtojen teknisiä konsepteja ja liiketaloudellista toimintamallia. Selvitys valmistuu vuoden loppuun mennessä.
”Käytämme jo nyt puun kuoren omassa tehtaassamme ja oli ratkaisu mikä hyvänsä, energian raaka-aineeksi ostetaan puuta ulkopuolelta”, sanoo Metsä Fibren tuotantojohtaja Ismo Nousiainen.
”Esiselvityksen perusteella tehtävien investointipäätösten tavoitteena on vahvistaa Metsä Groupin asemaa edelläkävijänä bioenergian tehokkaassa tuotannossa ja käytössä”, hän sanoo.
Nyt Kemin sellutehdas tuottaa energiaa myyntiinkin. Tehtaan sähköenergian omavaraisuusaste on noin 141 prosenttia.
Metsä Group kertoi aiemmin tällä viikolla luopuvansa suunnitelmista rakentaa Kemin Ajokseen biodieseliä tuottava tehdas.
Metsä Group ja Vapo Oy ovat selvittäneet keväästä 2009 lähtien biodieseltehtaan rakentamista Suomeen tai sen lähialueille.
”Esiselvityksen perusteella emme näe biodieselhanketta riittävän kannattavaksi”, strategiajohtaja Hannu Anttila sanoo.
Metsä Groupin päätöksen taustalla ei ole mitään yksittäistä syytä, vaan kyse on nimenomaan kokonaistarkastelusta.
MT
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
