Susien dna-näytteitä kerättiin yli 700 tänä vuonna
Lopullinen susien kanta-arvio julkaistaan kesäkuussa.Suden dna-näytteiden keräyskausi päättyi helmikuun loppussa. Luonnonvarakeskuksen mukaan suden jätöksiä on tänä vuonna lähetetty dna-analyysiin 22.2. mennessä 715 kappaletta eri puolilta Suomea. Eniten näytteitä, 274 kappaletta, saatiin Pohjois-Karjalasta. Lisäksi osa näytteistä odottaa kuljetusta laboratorioon ja Luke tekee täydentävää keräystä vielä maaliskuun alussa.
Luke kertoo Twitterissä, että näytteiden keräysaika päättyy maaliskuussa, sillä tähän aikaan susien käytös muuttuu. Lauma ei enää liiku säännöllisesti yhdessä, ja nuoret sudet lähtevät vaeltamaan.
Lopullinen näytteiden määrä julkaistaan maaliskuun aikana ja lopullinen susien kanta-arvio julkaistaan kesäkuussa. Suden jätöksestä analysoitavan DNA:n avulla tunnistetaan jätöksen jättänyt susi. Yhdessä suurpetoyhdyshenkilöiden kirjaamien susihavaintojen ja tutkimuksen maastotyön kanssa dna-näytekeräys tarkentaa suden kanta-arviota.
Suden dna-näytteitä keräävät Luonnonvarakeskuksen kenttätyöntekijät ja joukko vapaaehtoisia. Vapaaehtoisiin kuuluu suurpetoyhdyshenkilöitä, metsästäjiä ja muita luonnossa liikkujia.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat









