Metsähallituksen kartoituksessa löydettiin yli 10 000 historiallista paikkaa
Pelkästään sotahistoriaan liittyviä paikkoja löytyi lähes 2 000.
Suunnittelija Riku Mönkkönen matkalla dokumentoimaan latoa Lieksan Latoniemessä. Kuva: Aleksi PienimäkiMetsähallituksen suurhanke, Valtion metsien historian kartoittaminen, on nyt saatu päätökseen. Kuuden vuoden aikana arkeologit dokumentoivat metsistä yli 10 000 kohdetta, jotka sisälsivät yli 100 000 yksittäistä rakennetta.
Inventoinnissa löydettiin satoja uusia kivikautisia asuinpaikkoja, joista vanhimmilla on asuttu jo lähes 10 000 vuotta sitten.
Lapissa vanhimmat hankkeessa löydetyt asuinpaikat siirsivät asutuksen varhaisinta tunnettua vaihetta jopa 1 000 vuotta vanhemmaksi. Asuinpaikkojen lisäksi metsistä dokumentoitiin pyyntikuoppia, hautoja, pyhiä paikkoja sekä tuhansia tervahautoja ja hiilimiiluja.
Hankkeessa kartoitettiin kiinteiden muinaisjäännösten lisäksi ensimmäistä kertaa myös nuorempaa, pääosin 1900-luvulle ajoittuvaa kulttuuriperintöä. Monikäyttömetsistä löydettiin muun muassa unohduksiin painuneita torppia, metsänvartijatiloja, uitto- ja tukkikämppiä, niittylatoja sekä maatiloja. Kohteista kerättiin paikkatiedon ohella niihin liittyviä tarinoita ja muistoja.
Metsiin katoamassa olevia talvi-, jatko- ja Lapin sodan aikaisia kohteita kartoitettiin lisäksi lähes 2 000. Erityisesti Lapista ja Kainuusta dokumentoitiin sodan vaiettua historiaa ja paikannettiin vankileirejä, hautoja ja partisaanien tukikohtia.
Hankkeesta on pidetty myös Kadonneen kulttuuriperinnön metsästäjät-blogia, jossa kerrotaan eri paikkoihin liittyvistä tapahtumista ja tarinoista. Esimerkiksi saksalaisten viivytyslinjan tapahtumia on kartoitettu Lapissa.
"Etelälahdenvaaralla oli yli sata saksalaisten majoitus- ja telttakorsua sekä suuria korsuja ajoneuvoja varten. Lisäksi löytyi tähystyspuita, poteroita ja juoksuhautaa 1,5 kilometriä", blogissa kerrotaan.
"Suomalaiset olivat altavastaajina saksalaisten hyvin varusteltuja puolustusasemia vastaan. Suomalaisten joukkojen huolto oli myös hankala hoitaa räjäytettyjen siltojen, huonojen tieyhteyksien ja miinojen takia."
Talouskäytössä olevia metsiä sekä kitu- ja joutomaita inventoitiin hankkeessa yhteensä lähes neljän miljoonan hehtaarin verran. Hankkeen kokonaiskustannukset olivat noin neljä miljoonaa euroa ja rahoituksesta vastasi Metsähallituksen metsätalous.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
