Joka kolmas haettu euro sai vihreää valoa Metsämiesten säätiön 1,5 miljoonan potista
Melkein puolet apurahoista myönnettiin koulutustarkoituksiin.Metsämiesten säätiön hallitus on päättänyt 1,5 miljoonan euron apurahojen jaosta vuodelle 2017.
Avustushakemuksia tuli 297 kappaletta ja yhteensä 4,7 miljoonan euron edestä, eli 33 prosenttia haetuista euroista sai myönteisen päätöksen.
Eniten rahaa myönnettiin koulutukseen: 630 000 euroa.
"Säätiö rahoittaa Metsäkoulutus ry:n kautta 220 000 eurolla metsäalan koulutuksen eri kehittämishankkeita. 200 000 euroa kohdennetaan Helsingin yliopiston Metsätieteiden laitoksen kansainvälisen politiikan professuuriin, johon nimitettiin viime vuoden lopulla saksalainen tohtori Maria Brockhaus", säätiö tiedottaa.
Lisäksi tuetaan metsäalan opiskelijoiden kansainvälistymistä rahoittamalla 108 000 eurolla opiskelijoiden ulkomaille suuntautuvia opintomatkoja, kansainvälisiä opintoja ja harjoitteluja.
Tutkimuksessa suurimman rahoituksen, 25 000 euroa, sai professori Clas-Håkan Nygårdin Tampereen yliopistolla toteuttama kolmivuotinen tutkimushanke. Siinä tutkitaan metsäkoneyrittäjien ja heidän työntekijöidensä työkyvyn varhaisen ennakoinnin tukemista ja sen liiketaloudellista tuloksellisuutta.
Metsäkulttuurin osalta suurimman rahoituksen sai Suomen Metsämuseo Lusto, jonka eri hankkeiden kokonaisrahoitus oli 100 000 euroa.
"Lusto on säätiön strateginen rahoituskohde, jonka kautta haetaan vaikuttavuutta metsäkulttuurin rahoitukseen, erityispainotuksena suomalainen metsäsuhde", säätiö perustelee.
Lista kaikista vähintään 1 500 euron apurahan saajista löytyy Metsämiesten Säätiön verkkosivuilta www.mmsaatio.fi.
Talvisodan tehopakkausten tuotosta jaetaan jälleen 1,5 miljoonaa euroa apurahoja
Metsämiesten säätiön hallitukseen ei ole koskaan valittu naista
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

