Lukijalta: Metsän omistusjärjestelyt kannattaa tehdä ajoissa
Olisi tärkeää, että metsäomaisuuden siirtymisestä keskusteltaisiin ja etsittäisiin ratkaisua läheisten kanssa, kun omistaja voi vielä selkeästi kertoa oman tahtonsa sekä kuulla muiden mielipiteet päätöksensä pohjaksi, kirjoittaa Metsämiesten Säätiön kehityspäällikkö Veikko Iittainen. ”Asian nostaminen läheisten kanssa keskusteluun voi tuntua vaikealta, mutta se on ainoa toimiva keino saada kaikkien näkemykset selville.”
Metsäomaisuus siirtyy yleensä seuraavalle sukupolvelle edellisen omistajan kuoleman kautta. Kuvituskuva. Kuva: Petteri KivimäkiNimimerkki ”Vanhanpojan sisar” kirjoitti keskiviikkona 28.2., kuinka hoitomaksujen suuruus laitoshoidossa yllätti. Isoimpana yllätyksenä tuli se, että hoitomaksun suuruuteen lasketaan metsätalouden tulot metsätilan sijaintipaikan laskennallisen hehtaarihinnan mukaan.
Tässä tullaankin metsätilojen omistuksen siirtymisen keskeiseen ongelmaan: Metsänomistaja on keskimäärin 62-vuotias ja uusi metsänomistaja 59-vuotias. Tämä kertoo selkeästi sen, että suurin osa metsäomaisuuden siirroista tapahtuu kuoleman kautta.
Jos metsäomistuksen siirtymisestä on keskusteltu läheisten kanssa ja tehty omistusratkaisuita tai testamentti, asia on kunnossa.
Monesti kuitenkin metsä tipahtaa yllättäen läheisten syliin. Läheisten joukossa on monesti oletettu jotakin metsäomaisuuden siirtymisen suhteen ja sitten kun asiasta on pakko keskustella, tuleekin yllätyksenä, että joku ei haluakaan metsää tai joku haluaa. Olisikin tärkeää, että metsäomaisuuden siirtymisestä keskusteltaisiin ja etsittäisiin ratkaisua läheisten kanssa, kun omistaja voi vielä selkeästi kertoa oman tahtonsa sekä kuulla muiden mielipiteet päätöksensä pohjaksi.
Metsänomistajalla voi olla selkeä tahto, miten haluaa asioiden hoituvan hänen jälkeensä. Jos hänellä on läheisiä, metsä siirtyy yleensä lähiomaisille. Jos taas läheisiä ei ole, niin hän voi olla tehnyt testamentin itselleen tärkeään asiaan.
Tärkeä asia voi olla käytännössä mikä tahansa, metsiään aktiivisesti hoitaneelle hyvä kohde voisi olla metsätestamentti, jolla omaisuuden ja sen tuoton voi kohdistaa juuri itselle tärkeään asiaan metsäalalla. Jos perillisiä ei ole ja testamenttia ei löydy, metsä päätyy valtiolle, usein luonnonsuojelun vaihtomaaksi.
Metsäomaisuuden siirtymisasian nostaminen läheisten kanssa keskusteluun voi tuntua vaikealta, mutta se on ainoa toimiva keino saada kaikkien näkemykset selville. Asioista voi löytyä helposti yksimielinen näkemys tai esille voi tulla yllättäviäkin asioita, joihin on sitten hyvä etsiä ratkaisua, kun tiedetään kaikkien näkemykset. Olkaa rohkeita ja keskustelkaa metsäomaisuuden siirtoon liittyvistä asioista ajoissa ja kääntykää tarvittaessa ammattilaisten puoleen!
Veikko Iittainen
kehityspäällikkö
Metsämiesten Säätiö
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat








