Kaloista on alettu tutkia ympäristömyrkkyä, joka heikentää rokotteiden tehoa – iso osa suomalaisista ylittää siedettävän viikkosaannin rajan
Kalojen elohopeaa ja dioksiineja on tutkittu jo pitkään. Haitallisuudessa niiden rinnalle ovat nousseet PFAS-yhdisteet, joita vasta nyt on toden teolla alettu selvittää.
Kalaa kannattaa syödä monipuolisesti eri lajeja vaihdellen. Kuva: Markku VuorikariKala on terveellistä, edullista ja maukasta ruokaa, joten on vaikea hyväksyä siinä olevan myös jonkin verran haitallisia vierasaineita.
Viranomaiset ovat asettaneet kalojen syönnille enimmäissuositukset, jotka ovat nähtävissä muun muassa Ruokaviraston ja THL:n nettisivuilla. Metyylielohopean vuoksi sisävesien kalojen syöntisuositukset ovat melko tiukat lapsille, nuorille, hedelmällisessä iässä oleville ja raskaana oleville naisille.
Elohopea ei ole ainut kaloihin kertyvä vaarallinen aine, mutta niistä muista lisää myöhemmin.
Syöntisuosituksista huolimatta meitä on jo pitkään kehotettu syömään kalaa vähintään kahdesti viikossa. Onpa nykyisen hallituksen ohjelmaankin kirjattu tavoitteeksi kotimaisen kalan syönnin lisääminen niin, että vuonna 2027 suomalaiset söisivät keskimäärin 2,5 annosta kalaa nykyisen 1,7 annoksen sijasta.
Erikoistutkija Johanna Suomi Ruokaviraston riskinarvioinnin yksiköstä muistuttaa, että kalalla on kiistaton paikkansa terveellisessä ruokavaliossa. Avainasemassa olisi kuitenkin selvittää entistä perusteellisemmin eri kalalajien hyöty-haittasuhteet eri-ikäisille henkilöille eri puolilla maata. Tässä on vielä työsarkaa.
”Asiantuntijana tahtoisin lisää tietoja ja lisää laskelmia. Vasta sitten uskaltaisin isoon ääneen kehottaa kaikkia väestöryhmiä lisäämään kalan syöntiä.”
Perusteellinen riskinarviointi on tehty vain silakasta. THL ja Ruokaviraston edeltäjä Evira tekivät 2015 selvityksen silakan hyödyistä ja haitoista. Sen mukaan yli 50-vuotiailla – varsinkin miehillä – silakan syönnin terveyshyödyt olivat niin paljon suuremmat kuin haitat, että sen syömistä saatettiin suositella ravinnoksi lähes rajattomasti. Hyötyä tuli selvityksen mukaan erityisesti sydäntaudin ja sydänkuolleisuuden vähenemisestä.
Myös omega-3-rasvahappoja silakassa on runsaasti. Niiden merkitys korostuu, jos näitä tärkeitä aineita ei muusta ruokavaliosta saa.
Selvityksen mukaan suomalaiset ylittävät keskimäärin D-vitamiinin suositukset, mutta iso osa väestöstä jää keskiarvojen ja suositusten alle. Siinä mielessä silakka on joillekin myös hyvä D-vitamiinin lisä.
Alle 50-vuotiaille silakan syönnistä ei kovin suurta hyötyä ole, sillä sydänkuolemien riski on tuossa ikäryhmässä pieni. Toisaalta haitatkin ovat sen verran pieniä, että syöntiä kannattaa rajoittaa vain lasten hankkimista suunnittelevat.
Lasten, nuorten ja hedelmällisessä iässä olevien olisi syytä harkita silakan syöntiä, jos silakkaa käytetään kotona paljon ruokana – näin on kuitenkin harvoin. Silakassa olevat dioksiini ja elohopean vaarallisin muoto metyylielohopea vaikuttavat muun muassa hedelmällisyyteen ja lapsen kehitykseen jo sikiövaiheessa.
Silakan riskinarviointia ei THL:n johtavan tutkijan Jouni Tuomiston mielestä voi yleistää koskemaan muita ruokakalojamme.
Ensinnäkin silakassa on rasvaisena kalana sydänsairauksia ehkäiseviä rasvahappoja, kun taas esimerkiksi hauessa niitä on vähän. Hauen tavoin myös ahven ja kuha ovat vähärasvaisia. Siksi mökkikalastajan perussaaliit eivät välttämättä yli 50-vuotiaiden sydänsairauksia ehkäise.
”Voi niilläkin silti olla myönteisiä vaikutuksia, sillä kala itsessään on sydämelle terveellistä ravintoa eikä kaikki vaikutus ilmeisesti välity pelkkien rasvahappojen kautta”, Tuomisto sanoo.
Merikalojen, kuten silakan, haitallisin vierasaine on dioksiini ja järvikalojen metyylielohopea – myös niiden terveysriskit ovat erilaiset. Elohopea on keskushermostomyrkky, jolla on haitallinen yhteys lapsen älykkyysosamäärään. Dioksiini puolestaan aiheuttaa muun muassa hammasvaurioita ja heikentää sperman laatua.
Dioksiinin määrä silakkakannassa vaihtelee selvästi vähemmän kuin metyylielohopea hauissa ja ahvenissa.
Ely-keskukset ovat koekalastaneet ja tutkineet sisävesien petokaloja. Suuria elohopeapitoisuuksia on havaittu erityisesti Keski-Suomessa soiden ja turvemaiden läheisyydessä. Karkeasti voi sanoa, että veden ruskeus ja humuspitoisuus sekä kalan koko ennustavat korkeaa elohopeapitoisuutta: mitä suurempi petokala, sitä suuremmat pitoisuudet.
Turvetuotannon yhteydestä elohopeapitoisuuksiin ei ole juuri näyttöä. Enemmänkin kyse on siitä, että mikrobit muuttavat maahan kertyneen elohopean suoalueilla ihmiselle vaaralliseksi metyylielohopeaksi. Se valuu vesistöön ja kerääntyy petokaloihin.
”Jos laittaa ruuaksi kaikki pyytämänsä kotijärven hauet, elohopea-altistus voi olla monikymmenkertainen normaaliin verrattuna. Kokonaisuutena elohopea on suurempi riski kuin dioksiini ja voi keskushermostoon vaikuttavana myrkkynä aiheuttaa oireita aikuisillekin”, sanoo Tuomisto.
Hän sanoo, että on vaikeaa arvioida, kuinka paljon ihmisiä altistuu liialliselle määrälle elohopeaa ja millaisia määrät tarkalleen ovat. Jos niistä aiheutuu oireita, lääkäri tuskin yhdistäisi vaivoja elohopeaan.
Ruokaviraston selvitysten mukaan yli 64-vuotiaista noin kolme prosenttia ylittää elohopean siedettävän viikkosaannin enimmäismäärän, eli silloin ”terveyshaitan riskiä ei voida sulkea pois”. Nuoremmista altistuvat harvemmat: 25–64-vuotiaista 1,5 prosenttia ja muiden terveysriski on mitätön. Hedelmällisessä iässä olevista naisista riskirajan ylittää vuosittain vain alle kymmenen henkeä.
Särkikalojen syöntiin on viime aikoina kannustettu kovasti. Silti niiden pitoisuuksia on tutkittu verrattain vähän.
Tuomisto pitää tähänastisten tutkimusten suurimpana puutteena, että järvet ovat kovin erilaisia ja niitä on yli 100 000. Elohopeamittauksia on tehty yli 1 300 särjestä ja yli 600 lahnasta, mikä hänen mielestään on määränä ”kohtuullinen”. Tulosten perusteella vaikuttaisi, että särjissä on elohopeaa tuplasti vähemmän kuin ahvenissa.
Kiinnostusta ja suunnitelmiakin särkikalojen tutkimiseen on. Puuttuu enää rahoitus.
”Uuteen kartoitukseen kalalajeista tarvittaisiin 600 000–700 000 euroa, ja samalla voitaisiin tutkia muitakin pitoisuuksia, kuten kaloissa olevia PFAS-yhdisteitä”, sanoo Johanna Suomi.
Niin, tuo PFAS on uusi tulokas eurooppalaisten kalojen ympäristömyrkkyperheessä, eikä Suomi ole siltä säästynyt. Teollisuus on käyttänyt näitä perfluorattuja alkyyliyhdisteitä aina 1950-luvulta saakka esimerkiksi vettä hylkivissä materiaaleissa, ja yhä niitä on muun muassa sammutusvaahdoissa.
Isolla osalla väestöämme ja lähes kaikilla vapaa-ajankalastajilla ylittyy PFAS:n osalta Euroopan elintarviketurvallisuusviraston EFSA:n asettaman siedettävän viikkosaannin raja. Erityisen korkeita pitoisuuksia on löydetty ahvenista Helsingin edustalla.
PFAS-yhdisteet eivät aiheuta oireita lyhyellä aikavälillä mutta heikentävät immuunivastetta sekä ainakin jäykkäkouristus- ja kurkkumätärokotteiden tehoa. Vaikutus koronarokotteisiin selvinnee myöhemmin.
Panikoida tuskin kannattaa ja vielä vähemmän lopettaa syömästä kalaa – tai väheksyä viranomaisten suosituksia.
Kalansyönnin hyödyt peittoavat melko varmasti haitat yhä kaikissa ikäryhmissä.
Lisäksi suositusten liian orjallinen seuraaminen johtaisi THL:n Tuomiston mielestä mutkikkaisiin tilanteisiin lapsiperheissä.
”Suositukset ovat eri-ikäisille erilaiset, joten pitäisikö kaikille sitten tehdä eri ruuat?”
Hän suositteleekin pitämään yleisohjeena kalansyönnissä: syö runsaasti mutta monenlaista.
Lue lisää:
THL: Yhä suuremmat silakat kelpaavat jatkossa vientiin – myrkkypitoisuudet laskussa Itämerellä
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
