Luonnonkala ui lautaselle – Lohta myydään vielä eniten
Suomalaiset syövät kalaa entistä enemmän ja monipuolisemmin. Savustus lisää pyöreän kalan kysyntää.Ravitsemussuositusten mukaan kalaa olisi hyvä syödä vähintään kaksi kertaa viikossa. Siihen ei ole ihan päästy, sillä ainakin K-ruokakauppojen myyntitietojen mukaan suomalaiset syövät kalaa noin kerran viikossa. Suunta on kuitenkin ylöspäin.
Lohi on edelleen myydyin kala: tuoreen kalan myynnistä sen osuus on K-ruokakaupoissa noin 60 prosenttia.
Savustamisen suosion kasvu on kuitenkin lisännyt luonnonkalojen kysyntää. Viime vuonna niiden myynti kasvoi 9 prosenttia ja alkuvuonnakin 6 prosenttia, kertoo Keskon päivittäistavarakaupan kalan osto- ja myyntipäällikkö Janne Vuorinen.
Kalajalosteiden myynti on noussut vielä enemmän, 12 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Kasvu tulee etupäässä sushista, jonka myynti on kasvanut huimasti.
Myydyimmät kalalajit:
1. Lohi (myös kirjolohi)
2. Silakka
3. Kuha
4. Siika
5. Muikku
K-Plussa-asiakastietojen perusteella Uudellamaalla, Kanta-Hämeessä ja Pohjanmaalla ostoskoreissa korostuu ahven. Kuha maistuu Pirkanmaalla, Päijät-Hämeessä sekä Etelä- ja Pohjois-Karjalassa.
Muikku pääsee todennäköisimmin lautasille Kainuussa ja Savossa, silakka Satakunnassa, Kymenlaaksossa ja Etelä-Pohjanmaalla. Made on ostoskoreissa useimmin Keski-Suomessa ja hauki Ahvenanmaalla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

