Lisääntynyt leivän tuonti harmittaa leipureita
Leipomotuotteiden tuonti kattaa yrittäjien mukaan jopa viidenneksen tarjonnasta, mikä huolettaa Sotkamoon kokoontuneita Suomen leipuriliiton jäseniä. Tuonnin osuuden lisäys johtuu ennen kaikkea myymälöiden paistopisteissä käytettävistä valmistuotteista, jotka ovat usein ulkomaista alkuperää.”Suomessa leivotut tuoreet leipomotuotteet ovat mitä parasta tuoretta lähiruokaa, mitä kauppa voi asiakkailleen tarjota”, muistutetaan Suomen leipuriliiton kannanotossa.
Leipomoissa uskotaan, että paikallisten makutottumusten vaaliminen ja tuoreus ovat edelleen keskeisiä menestymisen edellytyksiä. Suomessa on monipuolinen ja -muotoinen leipäkulttuuri, joka perustuu itäisen ja läntisen ruokakulttuurin kohtaantoon.
Kuluttajien alentunut ostovoima ja kova hintakilpailu ovat lisänneet yrittäjien huolta leipomoiden tulevaisuudesta. Suomen leipuriliitto toivoo siksi malttia tuleviin palkkaneuvotteluihin.
Onneksemme satonäkymät näyttävät Euroopassa kohtuullisilta, joten toivottavaa on, että markkinat eivät tuo hinnoitteluun raaka-aineiden osalta paineita, kannanotossa todetaan.
Viime vuoden lopussa leipomoyrityksiä oli 697, ja niillä oli 766 toimipaikkaa. Lisäksi monissa päivittäistavarakaupoissa toimii suomalaisten leipomoiden ylläpitämiä jauholeipomoita.
Yli 550 yrityksistä työllistää vähemmän kuin 10 henkilöä.
Leipuripäivät järjestetään ensimmäistä kertaa Sotkamon Vuokatissa. Niihin osallistuu loppuviikon aikana lähes Leipuriliiton 500 jäsentä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

