1950-luvulla sokeria syötiin hartaudella, virvoitusjuomat ja purukumit tulivat markkinoille
Myös ensimmäiset einekset näkivät päivänvalon.Sokeria sisältävien virvoitusjuomien valmistaminen sallittiin jälleen vuonna 1948. Limonadi ei tuolloin ollut arkipäiväistä, vaan pullo saatettiin ostaa lapsille vaikkapa juhannuksen kunniaksi.
Jaffan valmistus aloitettiin vuonna 1949 ja Pommacin tuotanto aloitettiin uudelleen vuonna 1950.
Sodan jälkeen Suomeen ostettiin Yhdysvaltojen ylijäämävarastosta lähes miljoona kiloa kolasiirappia. Siitä valmistettua kolajuomaa pullottivat kymmenet eri virvoitusjuomatehtaat. Myöhemmin markkinoille tuli Ami-Cola.
Vuoden 1952 olympialaisiin tuotiin erä Coca-Colaa, mutta siitä ei ollut vielä pitkään aikaan kotimaisten limonadimerkkien kilpailijaksi.
Jenkki-purukumi näki päivänvalon vuonna 1951. Se nimettiin yhdysvaltalaissotilaiden mukaan, jotka tekivät purukumin tunnetuksi toisen maailmansodan aikana Euroopassa.
Korvikekahvin jälkeen oikeaa kahvia ryystettiin hartaudella. Sitä juotiin aamuisin, päivisin ja iltaisin. 1950-luvun kahvimerkkejä olivat muun muassa Kulta-Katriina, Rosita, Johanna, Korona, Rengas-Kahvi ja Bueno.
Eineksiäkin oli saatavilla. 1952 markkinoille tulivat Jalostajan hernekeitto, lihapyörykät ja tilliliha säilykepurkeissa. Myös Saarioisten einesmaksalaatikko ja Domino-keksit syntyivät 1950-luvulla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

