Silakkapihvipelti
Silakkapihvipelti on nerokas yhden astian ruoka, jossa esikypsennetään ensin kasviksia, ja kalat lisätään vasta loppuvaiheessa. Silakkafileiden sijaan ruokaan voi mainiosti käyttää nahattomia, ruodottomia ahvenfileitä.
Kasvisten ja silakkapihvien kanssa maistuu esimerkiksi munakastike, jonka ohje löytyy verkosta: maaseuduntulevaisuus.fi/ruoka -> reseptihaku.Silakkapihvipelti
4 annosta
Ainekset
- 500 g silakkafileitä
- ½ tl suolaa
- ½ tl paprikajauhetta
- ¼ tl valkopippuria
Lisäksi
- noin 8 perunaa
- 2 porkkanaa
- 2 sipulia
- 1 (150 g) kesäkurpitsa
- ½ dl öljyä
- 1 rkl balsamicoa
- ½ rkl sitruunamehua
- ½ tl suolaa
- ½ tl mustapippuria
- 6–8 kirsikkatomaattia
- 4 oksaa persiljaa
Valmistusohje
Pane tarvittaessa silakkafileet lävikköön valumaan.
Aloita kasviksista. Pese perunat. Pese ja kuori porkkanat. Leikkaa perunat 2–4 osaan ja porkkanat lohkoiksi. Kuori ja lohko sipulit. Pese ja paloittele kesäkurpitsa.
Sekoita öljy, balsamico, sitruunamehu ja mausteet keskenään. Nosta kasvikset kulhoon ja lisää öljyseos. Sekoita. Kumoa kasvikset leivinpaperin päälle pellille. Nosta 200-asteiseen uuniin noin 30 minuutiksi.
Kasvisten kypsyessä lado silakkafileet työlaudalle selkäpuoli alaspäin. Ripottele fileille puolet suolasta, paprikajauheesta ja pippurista. Nosta kaksi fileetä vatsat vastakkain ja ripottele loput mausteet pihvien päälle.
Nosta silakkapihvit ja halkaistut kirsikkatomaatit pellille kasvisten lomaan. Jatka kypsentämistä vielä noin 15 minuuttia, tai kunnes kasvikset ovat kypsiä ja silakkapihvit saaneet kauniin värin.
Tarjoa silakkapihvipellin kanssa esimerkiksi munakastiketta, jonka ohjeen löydät Maaseudun Tulevaisuuden nettireseptihausta.
Vinkki: Silakkafileiden sijaan voit käyttää ruokaan myös pienehköjä ahvenfileitä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

