Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Koronakevät pani teehuoneen konseptin uusiksi – teen rinnalle tuli lähiruoka

    "Teetä voi yhdistää melkein minkä ruuan kanssa tahansa", vakuuttaa Anna Grotenfelt-Paunonen.
    "Aika monta kuppia teetä joutuu juomaan, että on saanut luotua näin laajan hankintaverkoston", hymyilee Anna Grotenfelt-Paunonen.
    "Aika monta kuppia teetä joutuu juomaan, että on saanut luotua näin laajan hankintaverkoston", hymyilee Anna Grotenfelt-Paunonen. Kuva: Jonne Vaahtera

    Ruoka on aina kiinnostanut Anna Grotenfelt-Paunosta. Wehmaan kartanon tytär ei kuitenkaan opiskellut lapsuuden haaveammattiinsa kokiksi, vaan suoritti ekonomin tutkinnon Upsalassa Ruotsissa, sillä myös yrittäjyys kiehtoi nuorta naista.

    Valmistuttuaan Anna palasi kotitilalleen Juvalle ja mietti, mihin ryhtyisi. Annan äidillä oli tilan tallirakennuksessa Butiken på landet -vaatemyymälä, ja sen asiakkaat kyselivät syötävää. Kahviloita Suomi on pullollaan, mutta teehuone tuntui sopivan hyvin brittityylisten vaatteiden rinnalle.

    Uudistettuun tilaan teehuoneen pöydät on asetettu väljästi.
    Uudistettuun tilaan teehuoneen pöydät on asetettu väljästi. Kuva: Jonne Vaahtera

    Ensi syksynä TeaHouse of Wehmais tulee toimineeksi jo kymmenen vuotta. Kun se piti sulkea koronapandemian takia, Anna oli vähällä lopettaa koko toiminnan, ainakin kesäksi, kun sesonki näytti niin epävarmalta ja työhakemuksia tuli hyvin vähän.

    "Sitten yhtenä yönä iski ajatus, että jos muutettaisiin teehuoneen ja myymälän paikkaa ja muuttaisin konseptia. Teehuone oli vanhoissa tallihuoneissa ja ahdas, myymälän tiloissa olisi väljempää."

    Yön valvottuaan yrittäjä pani toimeksi. Henkilökunta oli lomautettuna, mutta Anna kutsui heidät takaisin töihin ja seitsemässä viikossa paikka sai uuden ilmeen. Naiset repivät tapetteja, maalasivat ja kalustivat. Uudistus tuli maksamaan 15 000 euroa.

    "Ajattelin ensin, että ollaanko ihan hulluja. Vielä toukokuun lopulla ei tiennyt, saako ravintolaa avata ollenkaan ja millaisin ehdoin."

    TeaHouse of Wehmais toimii Wehmaan kartanon vanhassa tallirakennuksessa.
    TeaHouse of Wehmais toimii Wehmaan kartanon vanhassa tallirakennuksessa. Kuva: Jonne Vaahtera

    Tee on yrityksen punainen lanka edelleen. Annan piti keväällä mennä Japaniin ja Englantiin opiskelemaan teemestariksi, joita ei Suomessa ole vielä ensimmäistäkään, mutta koronan takia matka siirtyi. Kolme vuotta sitten nainen valmistui teesommelieriksi.

    Uudessa teehuoneessa tarjoillaan ruokia, joihin on paritettu tee ruokajuomaksi, tai ruokia, joiden valmistuksessa on käytetty teetä. Englantilaisuus sai jäädä, sillä Anna halusi esille koko teemaailman, ei vain brittiläisen.

    Tehdyt muutokset osoittautuivat viisaiksi, sillä asiakaspaikkoja on koronaväljennysten takia nyt yhtä monta kuin oli entisessä TeaHousessa. "Jos olisi jääty siihen, niin näillä ehdoilla toiminta ei olisi kannattanut."

    Keväällä TeaHouse valmisti take away -tuotteita ja jatkaa sitä, sillä sekä paikalliset alueen monet mökkiläiset tykästyivät valmisruokapaketteihin. Omia ruokatuotteita lisätään myös myymälään.

    TeaHouse of Wehmais suosii lähiraaka-aineita ja kuuluu Saimaa Gastronomy -verkostoon.
    TeaHouse of Wehmais suosii lähiraaka-aineita ja kuuluu Saimaa Gastronomy -verkostoon. Kuva: Jonne Vaahtera

    Ruuan ja teen parittaminen on Anna Grotenfelt-Paunoselle sydämenasia. "Teetä voi yhdistää melkein minkä ruuan kanssa tahansa", Anna vakuuttaa. Kun tee vielä tarjoillaan jalallisesta viinilasista, se saa uuden luonteen.

    TeaHouse of Wehmais myy sekä tukkuna että vähittäin yli sataa teelaatua noin 8 000 kiloa vuodessa.

    "Mielenkiinto teehen on kasvanut koko ajan. Hyvä tee alkaa olla jo monen kahvilan kilpailuvaltti."

    Teemaailmassa suuntaukset vaihtuvat tiuhaan. "Yhteen aikaan media toitotti valkoista teetä, jota seurasivat macha-buumi ja puer-tee. Moni kokeilee ensin maustettua mustaa teetä, kun haluaa vaihtaa kahvista teehen, ja myöhemmin vasta uskaltaa testata uutta", Anna on huomannut.

    Anna ei ole Wehmaan kartanon ainoa yrittäjä. Äidin vaatemyymälää ei enää ole, mutta pikkusisko Carin Grotenfelt pyörittää kartanon isoa luomulypsykarjatilaa. Tilalla tuotettua graavihärkää voi nauttia bistrossa vaikkapa osittain hapetetun oolong-teen kera.