
Kaverukset tekivät uusien perunoiden syömisestä helpompaa kehittämällä perunapesurin – "jotkut jättävät uudet perunat ostamatta pesuvaivan takia"
Laitteen vähäeleinen muotoilu on linjassa yksinkertaisen toimintaperiaatteen kanssa.
Pari Vesaa ja Masa Oy:n toimitusjohtaja Matti Rautkivi (Masa) esittelee perunanpesimen toimintaa mökkirannalla Virroilla. Kuva: Rami Marjamäki
Potturiin mahtuu puolisen kiloa uusia perunoita. Puhtaat potut voi kipata pesurista suoraan kattilaan. Kuva: Rami MarjamäkiKeski-Euroopassa uuden parsasadon kypsyminen on kansanjuhlan aihe. Järjestetään karnevaaleja ja ravintoloiden ruokalistat täyttyvät parsalla. Miksi uuden sadon peruna ei saa Suomessa osakseen samanlaista juhlaa?
Vaikka suomalaiset rakastavat uusia perunoita, ei uuden sadon kypsyminen saa ainakaan vielä aikaan kansanjuhlaa. Sitä on Matti Rautkiven, Vesa Korjuksen ja Vesa-Pekka Kiiskisen vaikea käsittää. Kaverikolmikko rakastaa perunaa niin paljon, että he perustivat yrityksen ja suunnittelivat tuotteen, jonka on määrä nostaa uusi peruna juhlan aiheeksi.
"Joskus taannoin kaupassa kuulimme, kuinka joku jätti uudet perunat ostamatta, sillä niiden peseminen on liian vaivalloista. Me halusimme varmistaa, että uuden perunan syöminen ei jää enää kenelläkään ainakaan siitä kiinni", kertoo yrityksen toimitusjohtaja Matti Rautkivi.
Kolmikon perustama Pari Vesaa ja Masa Oy valmistaa Potturi-perunanpesuria. Laitteen vähäeleinen muotoilu on linjassa yksinkertaisen toimintaperiaatteen kanssa. Sisään laitetaan multaiset perunat, laite käy hanan alla tai järvessä ja hetken ravistelun jälkeen lopputuloksena on puhtaita uusia perunoita.
Helppokäyttöisyydestä ja minimalistisesta muotokielestä huolimatta tuotteen suunnittelu- ja kehitystyö oli muuta kuin yksinkertaista. Se alkoi kaikkien kilpailevien tuotteiden kartoittamisella ja siihen pohjautuvalla vertailukehittämisellä.
"Minulla oli aluksi mielessä selkeä prototyyppi, jonka 3d-tulostaminen kesti neljä päivää. Sen jälkeen piti hienosäätää sisäpuolen kuviointia parhaan pesutuloksen saamiseksi", kertoo Potturin suunnitellut Vesa Korjus.
Korjus, teollinen muotoilija, kertoo tuotteen suunnittelun olleen "autotallimeininkiä", jossa keskeneräiset mallit pysyivät kasassa teipillä. Tuotteen viimeistely tarkoitti hänelle millien viilausta ja istumista istumasta päästyä.
"Istumisen lisäksi oli tietysti tärkeää pitää oma visio mielessä. Minulla oli selvä näkemys siitä, miltä Potturin pitää näyttää."
Korjuksen mukaan tuotteen piti olla paitsi hyvistä raaka-aineista valmistettu, myös aikaa ja katsetta kestävä "pitkäikäinen klassikko".
Hiljattain markkinoille tulleen pesimen kohdalle osui heti aluksi varsinainen jättipotti, kun Marttaliitto palkitsi sen arjen innovaatiopalkinnolla. Potturi sai sen johdosta runsaasti näkyvyyttä ja myynti on lyönyt Vesat ja Masan ällikällä.
"Kuukauden aikana näitä on myyty jo 10 000 kappaletta", Matti Rautkivi kertoo.
Kysyntä alkaa olla sitä luokkaa, että tuotantokapasiteetti saattaa tulla pian vastaan. Yritys valmistaa tuotteet Porissa ja ne pakataan ja toimitetaan Virroilta, mistä Rautkivi ja Korjus ovat myös kotoisin.
Tuotannon tahtia on syytä pitää yllä, sillä yrittäjien tavoite on saada oma perunanpesin jokaiselle Suomen 500 000 mökistä.
"Näillä tuotantomäärillä ei siihen tavoitteeseen kuitenkaan vielä tänä kesänä päästä", Rautkivi nauraa.
Ja vaikka kone puskisi Pottureita ulos nykyistä nopeampaan tahtiin, loppuisivat postittajilta kädet kesken. Rautkivi, Korjus ja Kiiskinen nimittäin pakkaavat ja postittavat tilaukset itse.
"Kesäksi meillä on kyllä tarkoitus palkata apukäsiä", Korjus sanoo.
Suosion seurauksena perunanpesimen markkinointi on ollut Rautkiven mukaan vaivatonta. Hän kertoo, että moni kauppias on ottanut yritykseen itse yhtyettä ja kysellyt tuotetta myyntiin. Kesäkuun puolivälin tienoilla myynti alkaa S-ryhmän kaupoissa ympäri Suomen. Myös verkkomyynti on ollut hänen mukaansa merkittävää.
Suosion seurauksena kolmikko voi kuitenkin joutua jättämään joitakin kesän merkkitapahtumia väliin.
Yrittäjät on kutsuttu lukuisiin tapahtumiin ympäri Suomea, muun muassa kesäkuun puolivälissä Turussa järjestettäville Neitsytperunafestivaaleille. Heidän onnekseen perunafaneja on muitakin.
Potturin Vesat ja Masa tekevät yhteistyötä muun muassa perunakeittokirjan kirjoittaneen Sanna Mansikkamäen kanssa. Hänkin osallistuu festivaaleille.
Vaikka itse Potturi löytää varmasti tiensä Turkuun, saattavat miehet sen taustalla olla silloinkin pakkaus- ja lähetyshommissa Virroilla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
