Karjalanpiirakan voisi täyttää yhä useammin ohralla tai kauralla – saatavuus sekä puhtaus ovat taatumpia kuin riisin
Ohra ja kaura sopisivat suomalaiseen perinneruokaan riisiä paremmin, linjaa toimittaja Terhi Torikka.Harva leivonnainen on yhtä ikonisen suomalainen kuin karjalanpiirakka. Se sopii niin juhlaan kuin arkeen ja on etenkin vasta paistettuna ja voilla höystettynä yksi parhaita makunautintoja.
Hyvin usein piirakkanautintoa häiritsee kuitenkin se, että suomalainen, EU:n perinteisen tuotteen suojankin ansainnut leivonnainen täytetään ilmastopahiksena tunnetulla tuontiriisillä. Yritin selvitellä, miksi.
Löytämäni tiedon mukaan riisiä on tuotu Suomeen 1600-luvulta lähtien. Sen historia täällä on siis pidempi kuin 1720-luvulla Suomeen saapuneella perunalla. Tavallaan riisiä voi siis perustella pitkällä historialla.
Toisaalta ruispiirakan täytteenä ja rahvaan pöydissä tämä herrojen herkku yleistyi aihetta käsittelevän opinnäytetyön mukaan vasta sata vuotta sitten, 1920-luvulla. Sitä ennen karjalaisissa leivonaisissa suosittiin lähinnä ohraa ja perunaa.
Ei riisipiirakka pahaa ole, mutta itse söisin kyllä piiraani mieluiten ohralla, tai joidenkin käyttämällä kauralla, täytettynä. Ympäristön näkökulmasta niistä kumpikin, kuten myös peruna, ovat riisiin verrattuna ylivertaisia täytteitä. Lisäksi niiden etuna on voimakkaampi maku.
Olisi aika hylätä kyseenalainen tuontituote ja siirtyä ylpeästi puhtaaseen ja kotimaiseen piirakantäytteeseen.
Koska olen laiska leipuri ja kehno puolikarjalainen, keittiössäni valmistuu piiraita keskimäärin kerran vuodessa. Se on huomattavasti harvemmin, kuin niitä meillä syödään.
Siksi toivoisin kotimaisten täytteiden saavan jalansijaa myös valmiina myytävien karjalanpiirakoiden joukossa. Kuten restonomi Armi Hurjan opinnäytetyössä viisaasti todetaan, perunan ja kotimaisten viljojen saatavuus sekä raaka-aineen puhtaus ovat myös huomattavasti riisiä taatumpia.
Tuskin ohran käyttö on myöskään hankaluudesta kiinni, koska minäkin harvoin piiraita paistavana pystyn siihen. Ehkä kyse on lähinnä pinttyneestä tavasta, joka juontaa juurensa siitä, että riisi on jotenkin suomalaisviljoja hienompaa?
Jos näin on, olisi viimeistään nyt aika hylätä kyseenalainen tuontituote ja siirtyä ylpeästi puhtaaseen ja kotimaiseen piirakantäytteeseen.
Kolumnin kirjoittaja on MT:n toimittaja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






