Hunajainen suolakurkkuhöystö
Suolakurkku kuuluu oleellisena elementtinä venäläiseen ruokakulttuuriin, ja niistä syntyy tämä herkullinen höystö vaikka blinien täytteeksi. Venäläiset käyttävät myös suolakurkun liemen. Kulaus tätä rassolia toimii elämän eliksiirin tavoin ja helpottaa voimatonta oloa. Suolakurkkuja löytyy meidän marketeistamme niin sammioissa irtomyynnissä kuin vihannesosastolta parin kappaleen vakuumipakkauksissa. Jos kaupassa on ulkomaisten herkkujen osasto, voit löytää aitoja venäläisiä suolaliemeen säilöttyjä kurkkuja lasipurkissa.
Klassinen venäläinen alkupala, suolakurkku-smetana-hunaja, taipuu höystönä myös blinien lisäkkeeksi. Kuva: Sanne KatainenHunajainen suolakurkkuhöystö
noin 3 dl
Ainekset
- 200 g (3–4 kpl) venäläistä hapatettua suolakurkkua
- 1 dl smetanaa
- 1½ rkl juoksevaa hunajaa
- ½ tl mustapippuria
Valmistusohje
Valuta kurkut suolaliemestä ja leikkaa ne minikuutioiksi. Kumoa kurkut kulhoon.
Sekoita joukkoon smetana ja hunaja. Mausta mustapippurilla. Tarkista maku.
Peitä kulho tuorekelmulla ja nosta jääkaappiin tekeytymään.
Vinkki: Jos omistat alligaattorityyppisen sipulileikkurin, teet sillä kurkuista nopsasti tasakokoisia kuutioita.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
