Lukijalta: Eduskunnan toimittava reilumman kaupan puolesta
Nyt on tultu tilanteeseen, että alkutuotanto on selkä seinää vasten ja valtiota huudetaan apuun. Samaan aikaan keskittynyt kauppa tekee ennätystuloksia.Kyösti Kakkonen kertoi Elämänkerta-kirjassaan kaupan keskittymisen syyksi ruuan hinnan kallistumiseen ja viljelijöiden joutumiseen kaupan puristuksiin. Tämän päivittäistavarakaupat torjuvat ja kiistävät, että syy viljelijöiden ahdingosta olisi heidän.
Kyösti Kakkonen on oikeassa. Mutta miten todellisuudessa kaupan toiminta on tehostettu? Vertailuksi voi ottaa maidon hintakehityksen 2000-luvulla. Vuonna 2002 maidon keskimääräinen tuottajahinta oli 36,08 senttiä litralta ja vuonna 2021 39,23 senttiä litralta. Tuona aikana inflaatio on ollut keskimäärin 3,4 prosenttia vuodessa.
Myös alkutuottajan tuotantopanokset ovat kallistuneet samaa tahtia. Esimerkkinä kevyt polttoöljy, jonka litrahinta vuonna 2003 oli 36 senttiä maksoi vuonna 2021 euron litralta.
3,4 prosentin vuotuisella inflaatiokehityksellä 19 vuoden aikana tuottajan olisi kuulunut saada vuonna 2021 maitolitrasta 68,1 senttiä. Silloin maidosta olisi jäänyt sama kate kuin vuonna 2002.
Samanlainen kehitys on ollut kaikessa alkutuotannossa. Kaupassa kuluttajahinnat ovat kyllä nousseet, mutta tuottajahinta on lähes sama kuin 19 vuotta sitten.
Todellisuudessa kaupan toiminnan tehostaminen on ollut tuottajahintojen polkemista ja katteen riistämistä tuottajilta. Nyt on tultu tilanteeseen, että alkutuotanto on selkä seinää vasten ja valtiota huudetaan apuun. Samaan aikaan keskittynyt kauppa tekee ennätystuloksia.
Mielestäni eduskunnan on puututtava välittömästi kaupan ylivaltaan. Alkutuotanto tarvitsee työpanokseen nähden oikeudenmukaisen tuottajahinnan. Näin suomalaiset puhtaat elintarvikkeet säilyvät kaupoissa.
Mikko Polvinen
Tuomas Huotari
Kuhmo
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
