Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Pienpanimobuumi näkyy Alkon myymälöissä - liki kolmasosa pienoluista kotimaisia

    Vaikka pienpanimo-olueiden volyymistä on edelleen alle 10 prosenttia kotimaista, on kotimaisten panimoiden ja tuotteiden määrä kasvanut Alkon valikoimassa reippaasti neljässä vuodessa.
    Tuotelukumäärä kertoo koko vuoden aikana valikoimassa  olleiden tuotteiden määrän, eli se sisältää myös kausioluet. Tällä hetkellä myynnissä on 278 kotimaista pienpanimoiden olutta.
    Tuotelukumäärä kertoo koko vuoden aikana valikoimassa olleiden tuotteiden määrän, eli se sisältää myös kausioluet. Tällä hetkellä myynnissä on 278 kotimaista pienpanimoiden olutta. 

    Pienpanimoiden suosio näkyy Alkossa selvästi. Myös kotimaisten tuotteiden osuus on ilahduttavasti kasvanut, toimitus­johtaja Leena Laitinen sanoo.

    ”Meillä on myynnissä 278 erilaista kotimaisten pienpanimoiden tuotetta. Se on lähes kolmannes, 30 prosenttia, koko olutryhmän tuotteista.”

    Kotimaisten oluiden myynti on litroissa kaksinkertaistunut vuodesta 2014. Myynnissä olevien tuotteiden määrä on kasvanut vieläkin reippaammin.

    Kotimaisia pienpanimoita on tavarantoimittajina 80. Määrästä kotimaisten osuus on vielä matala, kahdeksan prosenttia.

    Jos katsoo kulutustrendejä, huomaa, että se mikä tapahtuu ruuassa, näkyy myös juoma­teollisuudessa, Laitinen kuvaa.

    Kuluttajia kiinnostavat paikallisuus, käsityöläisyys, vastuullisuus, terveellisyys, luomu ja eettisyys.

    Nyt kun myös vähittäiskaupassa on mahdollisuus myydä oluita, Alko aikoo edelleen panostaa oluisiin kehittämällä valikoimaa.

    ”Käsityöläisyys ja pienpanimot ja mielenkiintoiset uutuudet ovat ne, mitä asiakkaat odottavat. Siihen haluamme vastata.”

    Kotimaisten pienpanimoiden suosio näkyy myös kevään pienpanimokampanjassa. Koti­maisia oluita tulee myyntiin reilu 20, enemmän kuin kertaakaan kuuden aiemman kampanjan aikana.

    Alko antoi vuonna 2015 mahdollisuuden kotimaisille pienpanimoille ja viinitiloille toimittaa tuotteensa Alkon kymmeneen myymälään.

    Myymälöiden yhdistelmän voi kukin yritys päättää itse.

    Lisäksi kotimaiset pientuottajat voivat saada tuotteensa Alkon tilausvalikoimaan, josta niitä voidaan toimittaa myymälöihin eri puolille maata.

    Alko uudistaa paraikaa myymälöitään, mutta se ei vaikuta verkoston laajuuteen.

    ”Meillä on 355 myymälää, eikä niitä ole tarkoitus karsia. Meillä on tärkeää olla läsnä myös maaseudulla. Vaikka totta kai väestön muutto kasvukeskuksiin vaikuttaa niin, että uudet neljä myymälää tulevat sinne”, Leena Laitinen kertoo.

    Uuden alkoholilain astuessa kokonaisuudessaan voimaan maaliskuun alussa Alkon on jopa mahdollista lisätä noutopisteiden määrää.

    ”Aiemmin noutopisteen etäisyyden (Alkon myymälästä) piti olla vähintään 20 kilometriä. Nyt raja poistui ja tutkimme alkuvuoden aikana, voimmeko lisätä niitä jonnekin. Päätöksiä ei ole vielä tehty.”

    Fakta: Myymäläuudistus

    Alkon 355 myymälästä yli 40 käy tänä vuonna läpi remontin osana verkoston kokonaisuudistusta.

    Myymälätyyppejä on kolme: lähi-, erikois- ja huippumyymälä. Ne määritellään tuotevalikoiman, myymälän koon, liikepaikan ja henkilöstön tuoteosaamisen painotusten mukaan.

    Asiakkaat voivat lisäksi tilata tuotteita verkkokaupasta, josta löytyy koko Alkon valikoima. Ne voi tilata joko lähimpään myymälään tai erilliseen noutopisteeseen, joita on 61.

    Lue myös: Alkon tuore toimitusjohtaja: Panostamme valikoimaan ja vastuullisuuteen