Berlusconi oli väärässä – suomalainen ruokakulttuuri on salonkikelpoista
Suomen odotetaan sijoittuvan kärkisijoille arvostetussa kokkien maailmanmestaruuskilpailussa Bocuse d'Orissa Ranskassa tammikuussa.
''Suomalaisuus näkyy siinä, miten asioita teemme'', kokkien maailmanmestaruudesta kilpaileva Ismo Sipeläinen ajattelee. Kuva: Hanna LinnoveOdotukset ovat korkealla, sillä Torinon osakilpailussa Suomi sijoittui neljänneksi. Nyt toiveissa siintää palkintosija.
Huolimatta siitä, että Italian entinen pääministeri Silvio Berlusconi mollasi suomalaista ruokaa kansainvälisillä foorumeilla vuonna 2005, kilpailumenestyksellä mitattuna ranskalainen keittiö elää ja voi maassamme hyvin. Suomalaiset kokit ovat olleet maailman kärkisijojen tuntumassa viime vuosina yhdessä muiden Pohjoismaiden, Ranskan ja Yhdysvaltojen edustajien kanssa.
''Valttimme on selkeä makumaailma. Tavoitteemme on tehdä vaikutus tuomaristoon muutamilla voimakkailla mauilla'', kertoo Tommi Tuominen, jonka tehtävänä on valmentaa kokki Ismo Sipeläistä ja hänen assistenttiaan Johan Kurkelaa kohti optimaalista kilpailusuoritusta.
Suomen joukkueen kilpailijat ovat alle kolmekymppisiä nuoria miehiä. Nuoresta iästään huolimatta Sipeläinen on ehtinyt kavuta ravintola-alan tikkaita kokin apulaisesta kohti pääkokin uraa jo kymmenen vuoden ajan. Kilpailukokemusta hänelle on kertynyt kaikilla tasoilla, yhteensä lähes 20 kilpailun verran. 21-vuotias Kurkela on vielä uransa alkutaipaleella.
Bocuse d'Or-kilpailu on kaksivuotinen. Maiden ja maanosien parhaimmisto kokoontuu joka toinen vuosi Ranskan Lyoniin loppukilpailuun.
Kilpailijoiden taustalla vaikuttaa hyvin yhteen hitsautunut tiimi, johon kuuluu valmentajan lisäksi monta muuta toimijaa. Eikä kilpailuihin lähdetä kevyin kantamuksin. Rekkakuormallinen tavaraa suuntaa kulkunsa kohti kilpailupaikkaa hyvissä ajoin ennen h-hetkeä.
Kilpailussa myös tarjoiluastioilla on oma roolinsa. Torinon osakilpailussa kahden Aalto Yliopiston opiskelijan suunnittelema vati voitti paras vati -palkinnon. Lyonin finaalissa puusta ja lasista valmistettavan vadin suunnittelevat Niko Mankinen ja Jinghua Zeng samasta yliopistosta.
''Puhumme nuorista kyvyistä. Haluamme kilpailuun raikkautta, nuorekkuutta ja iloa'', kertoo vastuullisena kilpailujärjestäjänä Suomessa toimivan Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiön (ELO) toimitusjohtaja Bettina Lindfors.
''Kilpailu on hyvä foorumi esitellä suomalaista ruokakulttuuria maailmalla'', ajattelee ELO-säätiön hallituksen puheenjohtaja Leena Saarinen.
''Suomalaisuus näkyy siinä, miten asioita teemme'', Ismo Sipeläinen kiteyttää.
Muokattu klo 14.35: kaksi rekkakuormallista muutettu yhdeksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

