
Törmäsitkö kaupassa tyhjään mehuhyllyyn? Tästä appelsiinipula johtuu
Pulan taustalla on laajempi ongelma raaka-aineen riittävyydessä.Länsi-Porin Prismassa asiakas yllättyi äskettäin, kun sitrusmehuhylly oli tyhjä.
Hyllyyn kiinnitetyssä kyltissä oli tieto, että mehuista on pulaa raaka-aineongelmien vuoksi.
Myyntipäällikkö Juhani Haara SOK Marketkaupan ketjuohjauksesta vahvistaa kyltin tiedon.
”Appelsiinimehujen raaka-aineessa on tällä hetkellä maailmanlaajuinen saatavuusongelma. Appelsiinimehuissa käytettävän appelsiinin sato on ollut määrällisesti ja laadullisesti heikko sekä Yhdysvalloissa että Etelä-Amerikassa muun muassa sääilmiöiden ja kasvitautien vuoksi. Tämä on valitettavasti näkynyt viime aikoina myös kaupan hyllyillä appelsiinimehujen saatavuudessa”, Haara kommentoi.
Eurooppalaisen Citrus Industryn mukaan appelsiinien tuotannon on arvioitu laskevan Espanjassa 20 prosentilla aiemmasta, Portugalissa jopa tätätkin enemmän. Myös Italiassa tuotanto laskee aiemmasta.
Yksi syy tuotannon vähenemiseen on kasvilajin vaihto. Tuottajat ovat siirtyneet Italiassa ja Kreikassa avokadon ja persimonin kasvatukseen. Espanjassa appelsiiniala on yhä kasvussa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





