Tammisaaressa kisataan lokakuussa artesaaniruoassa – eli missä?
Artesaaniruoan SM-kisat ovat avoinna kaikille pohjoismaalaisille ruoan taitajille.
Ruisleipä on helppo esimerkki artesaaniruoasta, mutta millaista olisi innovatiivinen artesaaniruoka? Se on yksi SM-kisojen kilpailusarjoista. Kuva: Kimmo HaimiRuoka-artesaanit kilpailevat Suomen-mestaruudesta Raaseporin Tammisaaressa 10.–13.10. Artesaaniruoalla tarkoitetaan sellaista ruokaa, jonka valmistuksessa käytetään pääosin paikallisia, omalla tilalla tai omassa yrityksessä jalostettuja raaka-aineita.
Ruoka-artesaanien valmistamissa erikoistuotteissa reseptiikan pohjana on usein paikallinen ruokaperinne.
"Tunnusomaista artesaaniruualle on, että tekijä ja kädentaidot ovat läsnä koko tuotantoketjussa", kilpailun järjestäjien tiedotteessa todetaan.
Kilpailulla halutaan järjestäjien mukaan tehdä artesaaniruokaa tutuksi kuluttajille. Samalla alan kehitystä pyritään nopeuttamaan.
"Kilpailulla halutaan kannustaa ruoka-artesaaneja työssään ja innostaa heitä kehittämään yrityksiään ja tuotteitaan."
Kilpailussa on 11 sarjaa: meijerituotteet, leikkeleet ja lihatuotteet, kalatuotteet, leipomotuotteet, marja- ja hedelmätuotteet, vihannes- ja sienituotteet, kylmät mauste- ja ruokakastikkeet, snacksit ja pikkupurtavat, innovatiiviset artesaaniruoat sekä juomat.
Ilmoittautuminen kilpailuun on alkanut ja se jatkuu 26.8. asti. Suomalaisten lisäksi siihen voivat osallistua myös muut pohjoismaalaiset.
Kilpailun toteuttavat yhteistyössä maa- ja metsätalousministeriö ja Kustens Mat-projektin hankeryhmä. Se on osa Suomen puheenjohtajuusvuotta Pohjoismaiden Ministerineuvostossa. Vuoden aikana on järjestetty useita ruoka-alan tapahtumia, joista SM-kisat ovat laajin.
Lisätietoja ammattiopisto
Muokattu 15.55: Korjattu toimimaton linkki.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
