Lappeenrannan teatterinjohtajatrimmaa sisältöä uutta taloa varten
LAPPEENRANTA (MT)
Keskikokoisen teatterin vahvuuksia ovat nopea reagoiminen ja ihmisten tunteminen nimeltä.
”12–15 näyttelijästä muodostuu aidosti joukkue”, Lappeenrannan kaupunginteatteria johtava Jari Juutinen kertoo.
Terve joukkue ei välttämättä koostu kalleimmista ja kuuluisimmista, mutta kestää hyvin vaihtuvuutta.
Juutisen iloksi Lappeenranta vetää puoleensa koulutettua väkeä.
”Näyttelijöistä 90 prosenttia on saanut alan koulutuksen. Monessa saman kokoisessa teatterissa osuus on 30 prosentin luokkaa tai alle.”
Toisella puolella keskikokoisen teatterin vaakaa painavat tiukentuva talous ja teatterin henkilöityminen johtajaan.
”Kun on teatterin kasvot, saa aika paljon paskaakin niskaan. Mutta taiteen täytyykin herättää keskustelua.”
Lappeenranta saa kiitosta siitä, että isoja leikkauksia määrärahoihin ei ole tehty kerralla.
Juutinen tuli Lappeenrantaan Lahdesta, teatteri Vanha Jukosta, jota hän oli perustamassa. Hän on johtanut Lappeenrannan kaupunginteatteria viisi vuotta.
”Liian kauan.”
Tarkoituksena on silti viipyä vielä pari vuotta, kovasti odotetun uuden teatteritalon valmistumiseen asti.
”Vuonna 2015 teatterin ja sisällön on oltava huippukunnossa ottamassa uusi tila haltuun.”
Johtajana 50 hengen teatterissa Juutinen toimii esimiehenä, markkinoi, hoitaa yhteyksiä mediaan ja ohjaa.
”Koen olevani enemmän valmentaja, parasta teatterissa on yhdessä tekemisen meininki.”
Parhaillaan hän ohjaa lapsille suunnattua Marjatan satuhetkeä sekä Sad songs from the heart of Europe -monologia. Myrskyluodon Maijan hän ohjasi yhdessä vierailevan Ilari Nummen kanssa.
Juutisen suurin ammatillinen huoli on Suomessa vellova harrastajamaisuuden ja viihteen ihannointi.
”Suuri yleisö haluaa sitä. Suomalainen teatteri on luisumassa suuntaan, jossa taide toteutuu yhä huonommin.”
Hänen mielestään teatteria pitää tehdä katsojalle, mutta yleinen mielipide ei saa rajoittaa tekemistä.
Rajoittuneisuutta näkyy Juutisen mielestä jo. Yleinen ilmapiiri muuttuu konservatiivisempaan ja suvaitsemattomampaan suuntaan.
”Se, mitä näyttämöllä saa tehdä, käy kapeammaksi. Esimerkiksi alastomuus on nykyisin iso riski. Takavuosina katsojat peruivat lippuja kuultuaan, että lavalla vilahti dildo (intiimialueen hieromasauva).”
Lappeenranta ei ole sen kummempi ympäristö kuin mikään muukaan. ”Tämä on Suomi.”
Muutenkin Juutinen vierastaa teatterien luokittelua ”maakuntateattereiksi”.
”Se on halventava nimitys. Ikään kuin oikeaa teatteria tehtäisiin vain Helsingissä. Sijainti pääkaupunkiseudulla ei takaa mitään.”
Juutinen ei näe teatterin paikallisuutta varsinaisena itseisarvona.
”Ihmiset peilaavat teatteria kokemustensa kautta. Suomalaisilla on aika samat kokemukset elämästä idässä ja lännessä.”
Eteläkarjalaisuus on Juutisen aikana näkynyt muutamina paikallisina esityksinä, joidenkin kohtausten sijoittamisena Lappeenrantaan ja mie-sie-murteen käyttönä silloin tällöin.
Teatteri on vieraillut muun muassa Tampereella, Helsingissä ja Petroskoissa. Maakuntaan näytöksiä ei ole viety.
TERHI TORIKKA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
