Kysely: Huoli ilmastonmuutoksesta ei vaikuta suomalaisten lomamatkoihin
Kolmannes kertoo tuntevansa huonoa omaatuntoa lentämisestä.
Kolme neljännestä suomalaisista suunnittelee tänä vuonna lomamatkaa ulkomaille tai kotimaahan. LEHTIKUVA / RONI REKOMAAHuoli ilmastosta ei vaikuta suomalaisten lomamatkoihin, ilmenee vakuutusyhtiö Ifin tutkimuksesta. Kolme neljännestä suomalaisista suunnittelee tänä vuonna lomamatkaa ulkomaille tai kotimaahan, mikä on suurin piirtein yhtä paljon kuin viime vuonna.
Ilmastonmuutos huolettaa kuitenkin 60 prosenttia suomalaisista, ja kolmannes kertoo tuntevansa huonoa omaatuntoa lentämisestä. Tutkimuksen mukaan 75 prosenttia vierittäisi vastuuta ilmastotoimista lentoyhtiöille ja matkanjärjestäjille.
Kaksi viidestä arvioi, että ilmastonmuutos vaikuttaa heidän matkustamiseensa viiden vuoden kuluttua. Vain kolme prosenttia olisi valmis jättämään matkailun väliin, mutta joka viides vähentäisi matkailua. 15 prosenttia vaihtaisi lähikohteisiin ja 23 prosenttia valitsisi vähäpäästöisemmän tavan matkustaa.
YouGov Finlandin Ifin toimeksiannosta toteuttamaan tutkimukseen vastasi reilut 1 000 ihmistä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
