Tuomas Kurttila ei saanut jatkokautta – Elina Pekkarinen uusi lapsiasiavaltuutettu
Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä on edistää lapsen edun ja oikeuksien toteutumista.
Elina Pekkarinen aloittaa lapsiasiavaltuutettuna toukokuun alussa. Kuva: LEHTIKUVA / TROND H. TROSDAHLLapsiasiavaltuutetun tehtävään seuraavalle viisivuotiskaudelle on nimitetty Turun yliopiston sosiaalityön professori Elina Pekkarinen. Valtioneuvosto nimitti Pekkarisen virkaan tänään torstaina.
Pekkarinen aloittaa lapsiasiavaltuutettuna toukokuun alussa.
Valtiotieteiden tohtori Pekkarinen on tehnyt uransa nuorisotutkimuksen ja lapsuudentutkimuksen parissa. Määräaikaisen professuurinsa ohella hän toimii lastensuojelun asiantuntijajäsenenä Helsingin hallinto-oikeudessa.
Aiemmin Pekkarinen on työskennellyt muun muassa tutkimuspäällikkönä ja tutkijatohtorina Nuorisotutkimusseurassa. Hänellä on kokemusta myös tutkimustehtävistä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa THL:ssä sekä sosiaalityöntekijän työstä.
Lapsiasiavaltuutetun virkaa vuodesta 2014 hoitanut Tuomas Kurttila haki jatkokaudelle, mutta hän kertoi jo eilen Facebookissa, ettei häntä olla esittämässä tehtävään. Kurttila on myös SDP:n eduskuntavaaliehdokkaana Keski-Suomen vaalipiirissä.
Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä on edistää lapsen edun ja oikeuksien toteutumista. Lapsiasiavaltuutetun paikkaa haki kaikkiaan 34 ihmistä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
