Verkkokauppahelpottaa viljelijän arkea
Petteri Rusi tilaa ruokaa verkosta pari kolme kertaa kuukaudessa.
Rusi on virkavapaalla palomiehen virasta. Osa-aikainen maanviljelijä jäi kotiin lapsen kanssa puoli vuotta sitten, ja kuuli kaverilta Kauppahalli24:stä.
”Maaseudulla kun asutaan, normaalin arjen helpottaminen kiinnostaa.”
Rusi tilaa verkosta päivittäistavaroita. Etenkin parempaa lihaa ja herkkuja tulee tilattua herkemmin verkosta kuin kaupasta.
Rusin mukaan Kauppahalli24 tarjoaa erityisesti kotimaista ruokaa. ”Netistä pystyy helpommin poimimaan laadukkaita, kotimaisia tuotteita. Se on tällaiselle maajussille kysymys, jota kunnioittaa.”
Rusi ja Laura Asplund-Rusi viljelevät Pornaisissa Halkian kylässä viljaa ja palkokasveja. Tila on juuri siirtymässä luomuun.
Kauppahalli24:n ruokatilauksen toimitus maksaa alueesta riippuen 8,25–9,47 euroa.
Rusilla kertyy lähimpään kauppaan matkaa yhdeksän kilometriä.
”Olemme ajatelleet, että jos varta vasten tarvitsisi lähteä kauppa-asioille, ei tilaaminen paljon kalliimmaksi tule.”
Hänen mukaansa ruoka maksaa verkkokaupassa saman verran kuin normaalissa marketissa. Tarjouksia vahtimalla voi kaupasta saada ruuat halvemmalla kuin verkosta, mutta Rusi ei halua käyttää aikaa siihen.
Kauppalaskua pienentää jo se, että turhan tavaran ostaminen jää netissä vähemmälle. ”Heräteostoksia ei tule tehtyä.”
Ostokset täytyy suunnitella hyvissä ajoin, sillä samana päivänä niitä ei saa. Rusille tämä ei ole ollut ongelma.
Kauppahalli24:n valikoimassa painottuvat lähituottajat ja -tuotteet, kertoo hallituksen puheenjohtaja Veijo Heinonen. Uusia tuottajia otetaan koko ajan, asiakkaiden toiveesta.
Vantaalaisen verkkokaupan varsinainen liiketoiminta alkoi vuonna 2011 ja isommat rahoittajat tulivat mukaan 2012.
Nyt työntekijöitä on 7–8, ja yritys kasvaa. Kauppahalli24:ään on rekisteröitynyt yli 2 000 asiakasta. Hieman harvempi on tehnyt tilauksen.
Pääasiakasryhmät ovat kiireiset lapsiperheet ja vanhukset, joille liikkuminen on hankalaa.
Ruokaa toimitetaan pääkaupunkiseudulle ja kokeiluna laajemmalle Uudenmaan alueella.
Verkkokaupalla ei ole varastoa eikä myymälää. Tilaus lähtee tavarantoimittajalle vasta asiakkaan tehtyä tilauksen. Heinosen mukaan toimintamalli takaa ruuan tuoreuden ja yrityksen ketteryyden.
Toimitusmaksua ei piiloteta hintaan. ”Haluamme viestiä, että keräilystä ja kuljetuksesta tulee kustannuksia”, Heinonen sanoo.
Kauppahalli24 kokeilee ruokatilauksen jättämistä lukittavaan kaappiin asiakkaan pihaan. Silloin asiakkaan ei tarvitse odottaa lähetystä kotona. Jos asiakas sitoutuu tilaamaan elintarvikkeita, kaapista ei veloiteta täyttä hintaa.
PAULA LIESMÄKI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
