Kuusamon Juusto aloitti omillaan
Mainonnassa Koillismaa on
hyvin esillä. Ensimmäisissä luonnoksissa päättäväisen näköiset lehmät
tallustavat lumessa ja takana on Rukan jylhiä maisemia.
KUUSAMO (MT)
”Kyllä meillä on tässä paljon pelissä” Kuusamon Osuusmeijerin ja Kuusamon Juuston hallituksien puheenjohtaja Esa Heikkilä sanoo. Hän tarkoittaa maidontuottajien päätöstä jatkaa juustonvalmistusta Kuusamossa omin voimin, kun Arla Ingman oli päättänyt luopua siitä.
Vaihtoehto olisi ollut myydä osuus yhteisestä yhtiöstä.
Ajatus lähettää maito Sipoon meijeriin ei kuitenkaan miellyttänyt.
”Pelkona oli sekin, että olisi aikaa myöten jouduttu maksamaan rahti itse.”
Heikkilä kertoo, että niin tuottajat kuin osuuskunnan hallintokin ovat olleet yksimielisiä. Aluksi tosin puntaroitiin, riittävätkö osuuskunnan rahkeet näin kovaan yritykseen.
Joulukuussa perustetun Kuusamon Juusto Oy:n hallinta on täysin Kuusamon Osuusmeijerin hallussa. Arla Ingman omistaa yhtiöstä 19 prosenttia, mutta hallituspaikkoja sillä ei ole.
Tarkoitus oli, että Arla Ingman olisi luopunut omistuksestaan kokonaan ja Kuusamon kaupunki olisi tullut mukaan vastaavalla osuudella. Kaupungin päätöksestä kuitenkin valitettiin, ja asia lykkääntyi.
”Kun valitus on käsitelty, kaupunki tulee mukaan”, Heikkilä uskoo.
Kuusamon Osuusmeijeriin kuuluu maidontuottajia Kuusamon lisäksi Pudasjärven, Taivalkosken, Posion, Kemijärven, Sallan ja Savukosken alueelta. Maidontuotanto on vähentynyt suunnilleen samaa tahtia kuin koko maassa, toimitusjohtaja Jouko Juntunen kertoo.
Juustonvalmistus väheni vähitellen alle puoleen parhaista päivistä. Työpaikat Kuusamossa säilyivät suunnilleen samalla tasolla, sillä Arla Ingman siirsi tuotantoaan Kuusamoon samalla kun sitä lopetettiin Porlammilta.
Työpaikkoja jalostuksessa on edelleen noin sadalle henkilölle.
Lopulta kävi selväksi, että emoyhtiö ei enää halua jatkaa Kuusamossa.
”Olisiko ollut niin, että maito tarvittiin Sipoon meijerillä. He voivat myös turvata tuontijuustoihin”, Juntunen arvioi.
Juntunen kiittää Arla Ingmania siitä, että se suostui kauppaan. Enemmistön omistaja olisi voinut halutessaan tehdä asiat vaikeiksi.
Toinen kiitos tulee siitä, että Kuusamon tuotantolaitos pidettiin koko ajan hyvässä kunnossa, ja sinne investoitiin noin miljoona euroa vuodessa.
Investointitahti ei nyt muutu. Tänä ja ensi vuonna on tarkoitus sijoittaa kiinteistöön, kalusteisiin ja laitteisiin noin 1,35 miljoonaa ja myyntiin sekä markkinointiin 1,1 miljoonaa euroa.
Tavoite on tuottaa neljä miljoonaa kiloa juustoja 35 miljoonan euron liikevaihdolla.
Aivan omin voimin Kuusamossa juustoja ei saada tuotettua. Maitoa joudutaan ostamaan Valiolta noin 13 miljoonaa litraa. Omilta tuottajilta saadaan alle 30 miljoonaa litraa.
Heikkilä uskoo, että paikallisilla, leimallisesti kuusamolaisilla juustoilla on tilausta. Lähiruuasta puhutaan nyt paljon. Lisäksi Kuusamo yhdistetään puhtaaseen luontoon ja muihin myönteisiin asioihin.
Niinpä Paimenpoika-juuston paketissa komeilee maisemakuva Kitkalta. Yhtiön nimeksikin valittiin Kuusamon Juusto, vaikka tuottajat ovat paljon laajemmalla alueella.
Myös mainonnassa Koillismaa on hyvin esillä. Ensimmäisissä luonnoksissa päättäväisen näköiset lehmät tallustavat lumessa ja takana on Rukan jylhiä maisemia.
”Kun lehmällä on luonnetta, juustollakin on”, mainos julistaa.
Kuusamon Juuston tuotteet tulevat kauppoihin tämän kuun aikana.
JOUKO RÖNKKÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

