Lämpötila painui pakkaselle Ylivieskassa – asiantuntijan mukaan harvinaista, mutta ei ennenkuulumatonta
Yöpakkasia oli Ylivieskan tienoilla tällä ajanjaksolla viimeksi vuonna 2010. Sää on nyt taas lämpenemään päin.Ylivieskassa Pohjois-Pohjanmaalla oli perjantain vastaisena yönä pakkasta. Ylivieskan lentoaseman havaintoasemalla mitattiin 0,1 astetta pakkasta.
Sää on ollut tällä viikolla tavanomaista koleampi ajankohtaan nähden. Hallaöitä on koettu ainakin Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa.
”Kyllä hallaa kesäaikaan yleisesti tulee, jos vain on selkeää tai heikkotuulista ja lämpö pääsee säteilemään maan pinnasta avaruuteen”, sanoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Petri Hoppula.
Hallasta puhutaan, kun maanpinnan lämpötila painuu pakkasen puolelle. Yöpakkasella taas tarkoitetaan ilman lämpötilaa.
Viimeksi 16 vuotta sitten
Meteorologi Ville Siiskonen Ilmatieteen laitoksen ilmastopalveluista kertoo, että yöpakkaset ovat Pohjois-Pohjanmaan länsiosissa tähän aikaan vuodesta harvinaisia, mutta eivät poikkeuksellisia.
Kun tarkastellaan ajanjaksoa heinäkuun 21. ja 27. päivän väliltä, alueella mentiin pakkasen puolelle viimeksi vuonna 2010. Heinäkuun 24. päivänä mitattiin silloin Ylivieskan lentoasemalla 0,8 ja Pyhäjärven Ojakylän havaintoasemalla 0,3 astetta pakkasta.
Yleisimpiä heinäkuun yöpakkaset ovat Lapissa. Siiskosen mukaan yöpakkasia on jossain päin Lappia havaittu heinäkuun 21.–27. päivän ajanjaksolla kerran parissa kolmessa vuodessa.
Vaikka yöpakkasta on havaittu vain Ylivieskassa, yöt ovat olleet laajalti viileitä.
”Kun yleisesti katsoo edeltäviä öitä ja viime yötä, lämpötilat ovat olleet harvinaisen alhaisia ajankohtaan nähden monin paikoin Pohjois-Pohjanmaalla, Etelä-Pohjanmaan eteläosissa ja Etelä-Lapissa”, Siiskonen sanoo.
Etelässä olisi poikkeuksellista
Myös etelässä on ollut paikoin harvinaisen kylmää. Sielläkään heinäkuiset yöpakkaset eivät olisi ennenkuulumattomia.
Esimerkiksi Etelä-Karjalassa, Kymenlaaksossa ja Kanta-Hämeessä on mittaushistorian aikana havaittu pakkaslukemia jossain vaiheessa heinäkuuta.
”Se, että pakkasta olisi jossain maan eteläosassa, olisi kyllä poikkeuksellista. Toisaalta sen lähellä ei ole käytykään tässä viime päivinä”, Siiskonen sanoo.
Hoppulan mukaan hallan vaara on tältä osin ohi.
”Käsivarren Lapissa voi ehkä olla taas hallaa kuun vaihteessa, mutta muuten on tulossa lämpimämpi kausi”, hän kertoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



