Liike Nytistä taas loikkaus – kaksi valtuutettua kokoomukseen
Kaksi Liike Nytin alue- ja kaupunginvaltuutettua siirtyi kokoomukseen.Kaksi Liike Nytin vantaalaista kaupunginvaltuutettua ja Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluevaltuutettua loikkaa Kokoomukseen.
Kokoomuksen kaupungin- ja aluevaltuustoryhmät hyväksyivät Nina Nummelan ja Marjo Vackerin liittymisen ryhmiin tiistaina kokouksissaan.
Valtuutetut perustelevat Vantaan kokoomuksen tiedotteessa ratkaisuaan sillä, että heillä on suuressa valtuustoryhmässä paremmat vaikuttamismahdollisuudet.
Liike Nytin ovet ovat käyneet viimeisen vuoden aikana tiuhaan. Syystalvella puolueesta erosi porilaisia ja joensuulaisia paikallispoliitikkoja.
Joulukuussa puolueen puheenjohtaja ja kansanedustaja Hjallis Harkimo sanoi MT:lle, että puolueessa ei ole sisäisiä riitoja. Hän kehotti tuolloin kysymään loikkausten syytä loikkareilta itseltään.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









