”Teurasmäärät vähenevätedelleen”
Poron teurasmäärät romahtivat viime teuraskaudella. ”Petovahinkojen takia on koko ajan vähemmän, mitä myydä”, kertoo Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Ollila.
Odotukset ensi talvelle eivät ole hyvät. ”Teurasmäärissä tullaan alas edelleen.”
Ollilan mukaan tilanne alkaa olla sietämätön.
Viime talvi oli pahin tilastoitu petovahinkotalvi. Kun viime vuosina on teurastettu 105 000 poroa vuodessa, ennakkoarvion mukaan viime teuraskaudella jäätiin 80 000 poron tuntumaan.
Petovahingot ovat nousseet pohjoisempaan, poromäärältään isompiin paliskuntiin.
Suurimmassa vastuussa löydetyistä raadoista on ahma, jonka kanta on vahvistunut. Esimerkiksi Käsivarren paliskunnassa meni viime vuonna ahmoille 856 poroa, kun kokonaisvahingot olivat 910 poroa. Täysin rauhoitetulle ahmalle toivotaan poistolupia.
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan viime vuoden lopussa Suomessa oli noin 180–220 ahmaa. Vuonna 2000 niitä oli noin sata vähemmän.
”Tätä vauhtia petovahinkojen porokorvaukset kasvavat miljoona euroa vuodessa”, Ollila sanoo.
Maa- ja metsätalousministeriö kaavailee ahman metsästyksen sallimista poikkeusluvin porovahinkojen rajun kasvun takia.
PAULA TAIPALE
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
