Neuleasut puiston puille – ja Mansikille
Käsityöt tulevat harvoin mieleen puistossa kävellessä.
Helsingin keskustassa sijaitsevassa Vanhassa kirkkopuistossa ajatus kääntyy väkisinkin kilkattaviin puikkoihin. Lähes kaikki puut on kiedottu neuleisiin.
Ne ripustettiin viime viikon lauantaina Novitan, pääkaupunkiseudun ja Lahden nuorisotoimien neulegraffititapahtuma Knit’n’Tagissa, joka on myös osa Helsingin designpääkaupunkivuoden ohjelmaa.
Värikkäitä teoksia saa ihailla puistossa 27. syyskuuta asti. Sen jälkeen lahjoitetut neuleet viedään taideteokseksi leirisaareen Bengtsåriin, Hankoon.
Lauantaina tapahtuman ykköstähti oli Mansikki. Neuleasun saanut lasikuitunauta pääsi moneen kuvaan, yrittipä joku turisti sitä lypsääkin.
Yleistä ihastusta herättänyt lehmä oli tiistaina vielä matkalla kotiin Fallkullan kotieläintilalle. Sitä ei uskallettu jättää puistoon ilkivallan uhkan takia.
”Se kävi tutustumassa kaupunkiin”, nuoriso-ohjaaja Maarit Piirainen naurahtaa.
Ensi kuun alussa keikkalehmä pääsee graffititapahtumaan Malmille.
Fallkullan kotieläintila on yksi Helsingin nuorisotaloista. Tilalla on viisi oikeaakin nautaa.
Nuorisotalossa pohdittiin keväällä, miten neulegraffititapahtumaan osallistuttaisiin.
”Joku keksi, että tehdään lehmälle villapaita”, Piirainen kertoo.
Vuosia talossa ollut, yleensä kesäkahvilassa töllöttävä lehmä oli jo saanut kolhuja. Ne peitettiin iloisenvärisellä neuleella.
Asu neulottiin nuorten kanssa työpajoissa neulekoneella. Nuoret virkkasivat kaunistukseksi myös kukkasia, samoin tilan kesäkahvilassa retkellä käyneet. Kahvilassa oli valmiina virkkuukoukkuja ja lankaa.
”Nuorista oli hirveän hauska tehdä sitä. He muistavat tehneensä tämän ja tuon raidan.”
Myös Maaseudun Tulevaisuudella on puistossa oma neulegraffiti.
Halattu-teoksen suunnittelu alkoi toukokuun lopussa, kun toimittaja Maikki Kulmala alkoi levittää sanaa neulemahdollisuudesta.
”Vanha kirkkopuisto on lähellä, meillä on tavallaan velvollisuus osallistua projektiin, joka on vieressä”, Kulmala sanoo.
Ajatus puuta halaavista lapasista ja pitkästä kaulahuivi tuli heti alkuvaiheessa.
Parikymmentä tekijää oli mukana neulegraffitin teossa eri tavoin. ”Silmukoiden pariin kannustettiin niitäkin, jotka eivät ennen olleet neuloneet”, Kulmala kertoo.
Vaahtera on saanut koivu-asun ja siilit ovat kiivenneet rungolle. Nukkumattikin puistosta löytyy, samoin kuin koristeellinen emäntä kiharoineen.
Ihanat naiset neuleineen -ryhmän Miss Knittyä alettiin ideoida keväällä.
Pääkaupunkiseudulla asuva kaveriporukka kokoontuu joka viikko neulomaan yhdessä ja syömään suklaakakkua, Laura Kärpijoki kertoo.
”Naishahmon idea syntyi, kun puuta käytiin katsomassa. Lopullinen muoto tuli vasta kokoamisvaiheessa.”
Miss Knitty matkaa syksyllä Hankoon, samoin myös Halattu.
PAULA TAIPALE
www.facebook.com/knitntag
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
