Työmarkkinavääntö paperiteollisuudessa jatkuu
Paperin neuvottelut ovat ehtineet kuumentaa liittokierroksen alun tunnelmia.
Paperiliiton ja Metsäteollisuuden työehtosopimusneuvottelut jatkuvat. Osapuolet tapasivat myös eilen. LEHTIKUVA / Martti KainulainenPaperiliiton ja Metsäteollisuuden väliset työehtosopimusneuvottelut jatkuvat tänään. Paperin neuvottelut ovat ehtineet kuumentaa liittokierroksen alun tunnelmia. Osapuolet tapasivat myös eilen.
Aiemmin tässä kuussa Paperiliitto kertoi kohottavansa valmiutta mahdollisen työtaistelun varalta. Eilisessä kokouksessaan Paperiliiton hallitus teki työtaistelutoimien varalta päätöksiä, joilla liitto parantaa valmiuksiaan siinä tapauksessa, että neuvottelut katkeaisivat. Paperiliiton hallitus antoi tes-neuvottelukunnalle valtuudet katkaista neuvottelut, jos tilanne niin vaatii. Tes-neuvottelukunta sai hallitukselta myös valtuudet päättää tarvittaessa työtaistelun aloittamisesta.
Metsäteollisuus on aiemmin kertonut pitävänsä alan työehtosopimuksia osin kohtuuttomina. Se on tyytymätön muun muassa alihankinnan käyttökieltoon, jota muilla aloilla ei ole, sekä joulu- ja juhannusseisokkien moninkertaisiin kompensaatioihin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
