
Sadekuurot jatkuvat alkuviikolla, viikon puolivälissä on poutaisempaa
Viikonloppuna suuressa osassa maata on satanut ajoittain vettä, ja myös heinäkuun viimeinen viikko alkaa epävakaisena. Puolivälissä viikkoa on kuitenkin poutaisempaa ja lämpötilat alkavat tavoitella hellelukemia.Norjanmerellä on ollut viime päivinä laaja ja sitkeä matalapaineen alue, joka on aiheuttanut sateita koko Fennoskandiaan. Vielä pari päivää matalapaineen ajoittaista sadetta saadaan Suomessa. Maanantain ja tiistain vaihteessa Suomen ylle syvenee vielä oma osamatalansa, joka tehostaa sateita entisestään. Maanantain ja tiistain aikana myös ukkoset yleistyvät.
Idässä on viikonloppuna ollut muuta maata poutaisempaa ja lämpimämpää. Maanantainakin lämpimimmät lukemat mitataan idässä ja 25 asteen helleraja voi paikoin ylittyä.
Muualla maassa pilvisyys on maanantaina runsasta ja kuurotyyppistä sadetta tulee monin paikoin, paikoin myös ukkosen säestämänä. Sama tilanne jatkuu tiistainakin eli sade- ja ukkoskuuroja tulee suuressa osassa maata etenkin päiväsaikaan.
Keskiviikoksi tilanne on sateiden osalta muuttumassa kokonaan. Suomen ylle tulee lyhytaikainen korkeapaineen selänne ja aurinko paistaa yleisesti koko maassa. Lämpötilat nousevat 20 asteeseen tai vähän sen yläpuolelle.
Torstaiksi ja perjantaiksi lämpötilat ovat nousemassa edelleen ja 25 asteen hellerajan odotetaan ylittyvän maan etelä- ja keskiosassa monin paikoin, pohjoisessakin paikoin.
Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



