Lämpötilan nousu levittää ahvenia ja särkiä kohti pohjoista
Ilmaston muuttuessa kylmän ja kirkkaan veden kalat, kuten nieriä, siika, taimen, harjus ja made vähenevät pohjoisen järvissä.
Lapin pohjoisimpien järvien kalastajien saaliista nieriöiden, siikojen, taimenien, harjusten ja mateiden määrä tullee vähenemään tulevaisuudessa. Kuva: Pekka FaliLapin järvien kalakannat ovat muuttumassa: kiiski, ahven ja särki leviävät kohti pohjoista, ja niiden suhteellinen osuus kalastossa kasvaa. Samalla lohikalat joutuvat tekemään niille tilaa.
Kalojen lukumäärä on samalla kasvamassa voimakkaasti ja samalla niiden keskikoko pienenee.
Syinä ovat lämpötilan nousu ja rehevöityminen.
Helsingin yliopiston tutkija Kimmo Kahilainen ryhmineen on selvittänyt kalayhteisöiden rakennetta parillakymmenellä järvellä Kilpisjärven latvavesiltä aina Napapiirille asto.
Tutkimusalueen etelä- ja pohjoisosien välillä on eroa noin 300 kilometriä, ja ilmasto-olot poikkeavat selvästi toisistaan.
”Keskilämpötila on eteläosissa kolme astetta korkeampi kuin Kilpisjärvellä, ja etelässä sataa lähes kolmanneksen enemmän kuin pohjoisosissa. Nämä lukemat vastaavat ilmastomallien tämän vuosisadan lopun ennusteita Pohjois-Suomeen, eli alueen pohjoisimpien järvien tila muuttuisi kohti eteläisimpien järvien tämänhetkistä tilaa”, Kahilainen toteaa.
Kun tutkimusalueella siirrytään pohjoisesta kohti etelää, kalayhteisöiden koostumus muuttui täysin. Muutos johtuu keskilämpötilan noususta ja intensiivisen metsätalouden seurauksena lisääntyneestä rehevyydestä.
”Latvavesien kirkasvetiset siikavaltaiset järvet vaihtuivat Käsivarren alaosista lukien keskijuoksulla kiisken ja ahvenen hallitsemiksi ja tummavetisemmiksi. Levien samentamissa eteläisimmissä järvissä särki ja salakka korvasivat puolestaan ahvenkalat”, Kahilainen kertoo.
Tutkimuksen perusteella kiiski, ahven ja särki leviävät kohti pohjoista, ja niiden suhteellinen osuus kalastossa kasvaa.
Kylmän ja kirkkaan veden kaloista nieriä, siika, taimen, harjus ja made puuttuivat kokonaan osasta tutkimusalueen eteläisimpiä järviä. Ilmaston muuttuessa niiden määrä todennäköisesti vähenee myös pohjoisempana sijaitsevissa järvissä.
Kalalajikoostumuksen muuttuessa kalojen keskipituus pieneni puoleen ja keskipaino kymmenykseen. Järvien suhteellinen kalabiomassa kuitenkin kasvoi.
Esimerkiksi kirkkaista, siikavaltaisista järvistä levän samentamiin särkivaltaisiin järviin siirryttäessä kalojen kokonaisbiomassa kasvoi enimmillään noin 50-kertaiseksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
